perjantai 24.5.2013 | Tuukka, Touko  Onnittele e-kortilla

Meillä ei töllötetä

Televisiosta ovat luopuneet etenkin alle 35-vuotiaat yksin asuvat

9.11.2009 3:00

Antti Johansson / hs

Television sijasta Veikko Aro-Heinilä tuijottaa Livonsaaren ekologisessa kodissaan mielellään elävää tulta.

Television sijasta Veikko Aro-Heinilä tuijottaa Livonsaaren ekologisessa kodissaan mielellään elävää tulta.

Kolme tuntia päivässä, parikymmentä tuntia viikossa, kolme ja puoli vuorokautta kuukaudessa ja 42 päivää vuodessa. Suurin piirtein sen verran keskiverto suomalainen tuijottaa televisiota. Päivittäinen tv:n katselu on jopa lisääntynyt 10 minuutilla viime vuodesta. Eniten ruutua tuijotetaan joulu- ja tammikuussa.

Suomessa on kuitenkin yhä enemmän ihmisiä, jotka ovat valinneet televisiottoman elämän.

Viime vuonna Suomen vajaasta 2,5 miljoonasta kotitaloudesta 200 000 eli 8 prosenttia eli ilman televisiota.

Sitä ennen televisiottomien talouksien määrä pysyi useita vuosia noin kuudessa prosentissa.

Televisiottomuuden lisääntymistä on selitetty etenkin sillä, että televisiokanavien digitalisoiduttua moni jätti digiboksin hankkimatta. On arvioitu, että laitteiden halventuessa kaukosäätimiä aletaan näprätä taas entiseen tapaan.

Ilmiö voi olla syvempikin. Varsinkin nuorista televisiottomuuden on valinnut aiempaa useampi. Alle 35-vuotiaista yksin asuvista jopa joka neljäs elää ilman televisiota.

Televisiottomia on Suomessa paljon, mutta liikkuvan kuvan lumo ei ole silti haihtunut.

Televisiottomat kyllä katselevat elokuvia, tv-sarjoja ja uutisia, mutta heijastavat ne verkkokalvoilleen internetistä tai dvd:ltä silloin, kun se heille parhaiten sopii.

He ovat myös erittäin valikoivia ja kelpuuttavat tarjonnasta vain tarkkaan valitut ohjelmat.

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>