Minun, sinun ja meidän lapset

Elämä helpottuu, kun ei tarvitse enää yrittää olla koko ajan kiltti

 Kun Päivi Sutinen muutti 15 vuotta sitten lapsineen uuden miehensä ja tämän lasten luokse, uusperheistä ei juuri puhuttu. "Saatavilla ei ollut mitään tietoa. Kaikki piti opiskella oman kokemuksen kautta", hän sanoo.

Muutos pohditutti niin paljon, että hän teki aiheesta väitöstutkimuksen, ja vastikään häneltä ja toimittaja Kaisa Raittilalta ilmestyi kirja Huonetta vai sukua.

Olisi hyvä tietää ennen uusperheen perustamista, mihin on ryhtymässä, Sutinen sanoo. "Uusperhe saattaisi monelta jäädä toteuttamatta, jos tietäisi, mitä tuleman pitää."

Asioista sopiminen on uusperheessä mutkikkaampaa kuin ydinperheessä. "Jos molemmilla on lapsia aiemmista liitoista, päätöksiin vaikuttaa neljä aikuista. Jos entisillä puolisoilla on uudet suhteet, aikuisia on jo kuusi", Sutinen sanoo.

On aika vaikeaa löytää esimerkiksi yhteinen loma-aika, jolloin kaikki lapset saavat olla molempien vanhempiensa kanssa. Pitäisi myös viettää aikaa isovanhempien luona. Heitä uusperheen lapsella saattaa olla kahdeksan.

"Jos yhden aikuisen kesäloma siirtyy, ollaan pulassa", Sutinen sanoo.

Perhejuhlat voivat myös aiheuttaa ongelmia, kun aikuiset miettivät, kenet voi kutsua ilman tappelun vaaraa. Uusperheessä kasvanut mies muistelee kirjassa häitään:

"Kaikki oli hyvin, kunnes piti ottaa valokuva. Ketkä kuuluvat perheeseeni? Minun mielestäni siihen kuuluvat kaikki: minä tuoreen vaimoni kanssa, äiti ja nuoremmat sisarukseni, isä perheineen ja vaimonsa lasten kanssa, vaimoni äiti perheineen ja isä naisystävineen. Onhan siinä porukkaa, mutta sen keskellä olen kasvanut, ja kaikki ovat minulle omalla tavallaan läheisiä. Äitini naamasta näin, ettei idea ollut hyvä."

Uusperheissä joudutaankin käymään jatkuvia neuvotteluja, että asiat sujuvat. "Kaikki säännöt täytyy neuvotella uusiksi. Uudestaan ja uudestaan. Se on rasittavaa, mutta välttämätöntä", Sutinen toteaa.

Uusperheessä luullaan aluksi, että kaikki pitävät toisistaan tai suorastaan rakastavat toisiaan. "Näin ei tietenkään ole. Riittävä tavoite on keskinäinen kunnioitus ja toimeen tuleminen", hän sanoo.

Aikuisten tulisi Sutisen mukaan muistaa, että lapset eivät ole välttämättä innoissaan uusperheestä. "Kaikissa uusperheissä tulee hetki, jolloin joku lapsista sanoo, että tämä ei kuulu sinulle. Et ole meidän äiti tai isä."

Puolison lapsista ei kuitenkaan saisi sanoa mitään kielteistä.

Myös ulkopuolisuuden tunteet voivat olla vaikeita ymmärtää. Paikan löytäminen voi kestää, jos esimerkiksi mies on muuttanut kotiin, jossa lasten isä asui aikaisemmin.

Raha on yleinen uusperheiden riidanaihe. Miten tuetaan molempien lapsia tasapuolisesti, jos toisen lapsilla on kalliit harrastukset ja toisen eivät harrasta mitään?

Kun perheessä on "sinun, minun ja meidän lapsia", pitää Sutisen mukaan vain löytää tasapaino kahden erilaisen kasvatuskulttuurin välillä ja huolehtia, että lapsilla on samat oikeudet ja samat velvollisuudet.

Uusperheessä on myös paljon myönteistä, Sutinen muistuttaa. "Lapset saavat mallin toimivasta suhteesta ja oppivat neuvottelun ja toisen huomioimisen taidon. Lisäksi heillä on laaja turvaverkosto. Aikuisten parisuhde puolestaan perustuu kunnioitukseen, kun puolisot huolehtivat toistensa lapsista."

Sopeutumiseen menee kuitenkin vuosia. "Kaikki osapuolet käyvät tietyt tunteet läpi", Sutinen sanoo. "Yksi käännekohta tapahtuu parin vuoden jälkeen, kun aikuiset eivät enää jaksa yrittää olla koko ajan kivoja puolisonsa lapsille. Kun hyväksyy omat tunteensa, asiat helpottavat."

Kaisa Raittila ja Päivi Sutinen: Huonetta vai sukua. Kirjapaja. 171 s. 28,90 e.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi