31.5.2009 3:00
Outamon oppilaskoti sijaitsee 75 kilometrin päässä Helsingistä. Se on Helsingin kaupungin sosiaaliviraston alainen lastensuojelulaitos 14–17-vuotiaille helsinkiläisille.
Outamossa on 34 paikkaa, joista viisi on tarkoitettu erityisesti huume- ja alkoholiongelmista kärsiville nuorille. Kahta lukuun ottamatta nuoret ovat huostaan otettuja.
Jotkut ovat joutuneet rankkojen rikosten, kuten väkivallan ja prostituution uhreiksi, syrjäytyneet koulumaailmasta ja alkaneet oireilla masennuksella ja väkivallalla.
"Tummien perhosten koti -kirja on meidän kuvioissa kevyttä kamaa", vs. johtaja Rolf Widercrantz sanoo.
Asukkaista puolet on tyttöjä ja puolet poikia. He asuvat osastoissa, joita on viisi: päihdeosasto, tyttö-, poika- ja sekaosasto sekä itsenäistymisosasto lähdössä oleville.
Outamo on viimeinen lenkki Helsingin ylläpitämässä lastensuojeluketjussa. Jos elo ei onnistu Outamossakaan, vaihtoehtona on muuttaminen Pohjois-Suomeen koulukotiin tai psykiatrinen sairaanhoito.
Asuminen Outamossa maksaa runsaat 220 euroa vuorokaudelta, paitsi päihdeosastolla 400 euroa.
Lapset asuvat Outamossa keskimäärin pari vuotta. Koulua käydään pihapiirin erityiskoulussa, jossa esimerkiksi tuuletusikkunat on valittu siten, ettei niistä pääse helposti karkuun.
Koulukodissa ei saa rakastua – periaatteessa 31.5.2009
TIETOKULMAJokainen päivä on samanlainen 31.5.2009
Helsingin Sanomat | hs.kaupunki@sanoma.fi