Pakko saada vauva!

Isäksi haluava ei malttaisi odottaa. Sinkku- ja homomiehestä lapsen hankkiminen tuntuu toivottomalta projektilta. Kolme isäksi haluavaa kertoo, miltä tuntuu kun vauvakuume kaihertaa.

"Aloin kaivata lapsia jo lukiossa"

Tomi Strömberg, 25, tahtoo saada vauvan nuorena.

"Aloin haluta lasta, kun seurustelin lukioiässä vakavasti ensimmäisen kerran. Sen jälkeen lasten hankkimisesta on ollut puhetta jokaisessa vakavassa suhteessani. Seurustelu on kuitenkin aina päättynyt ennen kuin asialle on tapahtunut mitään.

Toivon saavani lapsia pian, sillä uskon, että nuorena taaperon kanssa jaksaa paremmin. Kun ikäero ei ole suuri, jälkikasvun elämää ymmärtää paremmin.

Minulla ei ole omistusasuntoa tai mieletöntä uraa, mutta se ei ole este vanhemmuudelle. Moni opiskeleva kaverini on hankkinut lapsia ja pärjännyt. Oman isänikään elämä ei ollut vakiintunut, kun hän sai isoveljeni 20-vuotiaana ja minut 23-vuotiaana.

Pienenä ajattelin aina, että on siistiä, kun isä on nuori. Kävimme keikoilla ja pelasimme tietokonepelejä. Samanlaista yhdessäoloa haluan oman lapseni kanssa.

Äitini kuoli ollessani 12-vuotias. Muistan ajatelleeni, kuinka outoa on, että tästä lähtien isä joutuu tekemään ruuan. Nykyisin lapsi ei sitä ihmettelisi, sillä etäiset, silloin tällöin lapsensa kanssa leikkivät isät ovat historiaa.

Lapsen hankkiminen on isoin juttu, minkä elämässä voi tehdä ja vanhemmuus on painava vastuu. Toivon, etten traumatisoi lapsiani kasvatuksellani, sillä perheympäristö vaikuttaa siihen, minkälaiseksi ihmiseksi kasvaa.

Omien geenien jatkaminen ei ole minulle tärkeää, vaan suhde lapseen. Voisin hyvin adoptoida tenavan tai ryhtyä isäpuoleksi jollekin.

Pienen ihmisen kehittymisen seuraaminen on varmasti hienoa. Olen aina tykännyt lapsista ja heidän oudosta logiikastaan. Parasta heissä on hämmästynyt suhtautuminen maailmaan. Lapset eivät ole samalla tavalla kaavoihinsa kangistuneita kuin aikuiset.

Uskon, että lapsen saaminen lähentäisi minua ja isääni entisestään. Vanhempana tulisin hänen kanssaan lopullisesti tasavertaiseksi ja voisin ymmärtää hänen ratkaisujaan."

"Tunsin kateutta isiä kohtaan"  

Petri Salo, 33, uskoi vuosia, ettei voi saada lasta.

"Haaveilin omasta lapsesta jo nuorena. Koska olen homo, uskoin pitkään, että minusta ei koskaan tule isää.

Kymmenen vuotta sitten yritin saada hyvän ystävättäreni kanssa lasta muumimukimenetelmällä. Se ei kuitenkaan onnistunut.

Hän sai myöhemmin naisystävänsä kanssa lapsen toisen luovuttajan sukusoluista. Minusta tuli tenavan kummisetä ja sosiaalinen isä. Touhusin hänen kanssaan, kuin hän olisi oma poikani.

Pääsin elämään kaipaamaani perhearkea, mutta surin sitä, ettei minulla ole biologista lasta.

Kun istuin bussissa matkalla töihin ja pieni poika kyseli isältään hassuja, tunsin kaipuuta ja kateutta. Ajattelin, että olisi ihanaa, jos saisin selittää omalle lapselleni mitä tarkoittaa ääretön.

Mitä enemmän ikää tuli, sitä enemmän toive kolkutteli mielessäni.

Puolitoista vuotta sitten kummipoikani vanhemmat kysyivät, haluaisinko vielä isäksi. Päätin yrittää uudelleen ja kävin luovuttamassa siittiöitä spermapankissa.

Turvallisuuden vuoksi sperma oli puoli vuotta karanteenissa. Se tuntui hirveän pitkältä ajalta. Pelkäsin, että jokin menee pieleen. Pelkäsin, että äidit muuttavat mielensä. Lapsi tuntui olevan niin lähellä mutta kuitenkin kaukana.

Kun keinohedelmöityksen jälkeen sain kuulla raskaustestin näyttävän plussaa, olin varovaisesti innoissani. Pelko alkoi väistyä vasta, kun kuulin stetoskoopista pikkuruisen sydämen väpätyksen.

Toukokuussa minusta tulee isä! Viimeinkin saan oman lapsen, josta huolehtia. Tiedän, kuinka hauskaa tenavien kanssa touhuaminen on, sillä lapsuudenkodissani oli aina pieniä lapsia hoidossa.

Luulin, etten löydä lapsia haluavaa poikaystävää, sillä kukaan aiemmista partnereistani ei halunnut isäksi. Nykyiselle miesystävälleni tuleva isyyteni on onneksi iloinen asia.

En olisi todennäköisesti suostunut lastenhankintaan tuntemattomien kanssa. Koska tunnemme toisemme hyvin, tiedän kasvatusperiaatteidemme olevan samanlaisia.

Isyyttäni ei vahvisteta, sillä synnyttävän äidin kumppani aikoo hakea sisäistä adoptiota. Riitoja ehkäistäksemme olemme tehneet kirjallisen sopimuksen tapaamisoikeuksista.

Uskon kaiken sujuvan hyvin. Meille on jo muodostunut oma perheyhteisömme, koska olen ollut paljon mukana kummipoikani elämässä.

Olemme sopineet, ettei vauva ole ensimmäisen vuoden aikana erossa äidistään. Vierailemme toistemme luona niin paljon kuin mahdollista. Kun imetys on loppu, kummipoikani lisäksi myös vauva on kanssani joka toinen viikonloppu.

Kun ajattelen tulevaisuutta yhdessä lapseni kanssa, minusta tuntuu, että olen hypännyt aikuisuudessa seuraavan vaiheeseen."

"Elämässä ilman perhettä ei ole sisältöä"  

Janne Hartikaiselle, 33, nousi vauvakuume, kun hänen uusperheensä hajosi.

"Seitsemän vuotta sitten muutin yhteen naisen kanssa, jolla oli 3,5-vuotias tytär. Elämään tuli aivan uusia ulottuvuuksia, kun vieressä oli joku, joka tarvitsi hoivaa. Arki tuntui merkityksellisemmältä lapsen kanssa. Oli luonnollista pitää hänestä huolta ja laittaa hänelle ruokaa. Skeittasimme, pyöräilimme ja vietimme aikaa biitsillä.

Kun asuimme kolmisin, en kaivannut omaa lasta. Minulle riitti se perhe, joka minulla oli.

Kun muutimme erilleen parin vuoden yhteiselon jälkeen, vauvakuume iski.

Tuntui siltä, että elämässä ilman perhettä ei ole sisältöä. Uusien naisten tapaaminen tuntui vajaalta, kun mukana ei ollut lasta pyörimässä.

Sitä mukaa kun vanhenen, ajattelen jälkikasvun hankkimista aina vain enemmän.

Lähes kaikilla parhailla kavereillani on tenavia. Tiedän myös äitini toivovan lapsenlapsia.

Asiaa ei voi silti kiirehtiä. Kumppania ei voi etsiä pelkästään lapsen tekoa varten.

Oman suvun jatkaminen tuntuu tärkeältä ja tahtoisin hankkia biologisia lapsia, jos vain mahdollista. Haluaisin, että sitten kun en enää ole täällä, minusta olisi jäänyt joku jälki maailmaan.

Koska olen elänyt uusperheessä, tiedän, että isän roolin voi ottaa, vaikka lapsi ei olisikaan omaa lihaa ja verta. Geenien sijasta myös omia perinteitään voi siirtää eteenpäin.

Kun joskus saan lapsia, tahdon olla enemmän läsnä heidän elämässään kuin oma isäni oli.

Haluaisin olla ihan tavallinen faija ja elää arkea lapsen tukena."

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi