lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla

Paulina oppii englanniksi

17.8.2009 3:00

hanna-kaisa hämäläinen

Kirsi ja Ari Ketolan Paulina-tytär on kansainvälisen koulun ekaluokkalainen.

Kirsi ja Ari Ketolan Paulina-tytär on kansainvälisen koulun ekaluokkalainen.

Espoolaisen Paulina Ketolan koulutie alkoi viime maanantaina Helsingin Ruoholahdessa sijaitsevassa kansainvälisessä, englanninkielisessä koulussa. Koulumatkat taittuvat päivittäin äidin kyydillä.

Yksityiskoulun 12 500 euron lukuvuosimaksun vanhemmat maksavat omasta pussistaan.

"Se on paljon rahaa. Lapsen laittaminen erikoiskouluun voi Suomessa aiheuttaa tietynlaisia ennakkoluuloja. Vielä emme ole niihin törmänneet", isä Ari Ketola kertoo.

"Uskon, että kielitaito on Paulinalle tulevaisuudessa valtava pääoma. Katson, että siihen kannattaa sijoittaa", äiti Kirsi Ketola sanoo.

Kielitaitoa Paulina on kartuttanut jo englanninkielisessä päiväkodissa ja esikoulussa.

"Kun englantia oppii pienestä pitäen, siitä tulee toinen äidinkieli ja tunnekieli. Sellaista taitoa ei pysty enää myöhemmällä iällä hankkimaan", Ari Ketola pohtii.

Paulina tietää jo, mitä toivoo ensimmäiseltä kouluvuodelta.

"Että oppisin lukemaan."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.