sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Pitkiä päivällisiä ja kiireetöntä puuhailua

9.11.2009 3:00

juha metso

Lapset Esteri (sylissä) ja Ilari Romppanen osallistuvat pihan syysharavointiin äidin Maari Kallbergin ja isän Jarmo Romppasen kanssa.

Lapset Esteri (sylissä) ja Ilari Romppanen osallistuvat pihan syysharavointiin äidin Maari Kallbergin ja isän Jarmo Romppasen kanssa.

 Kun muusikko Jarmo Romppasen, 40, ja tutkija-muusikko Maari Kallbergin, 39, televisio hajosi kuusi vuotta sitten, uutta ei enää hankittu.

"Tuli vapautunut olo. Telkasta katsoo helposti sellaista, mitä ei oikeasti edes haluaisi katsoa", Kallberg sanoo.

Olemme sata vuotta vanhan idyllisen puutalon olohuoneessa Porvoon keskustassa.

Kallbergin sylissä sohvalla keikkuu vuoden ikäinen Esteri. Veljekset Kyösti, 9, ja Ilmari, 4, piirtelevät keittiössä iloisesti pulisten.

Kallbergin ja Romppasen mielestä televisio hallitsee liikaa ihmisten arkea.

"Kaikki sanovat, että voihan sen laittaa kiinni, mutta illalla väsyneenä sen eteen on helppo jämähtää. Televisio vetää puoleensa ja on kauhean passivoiva", Kallberg pohtii.

Pariskunnan mielestä vastaanotin on liian helppo avata aamulla ja napsauttaa päälle lasten tullessa päiväkodista.

"Arkisin yhdessäoloaikaa on muutenkin vähän. Emme tarvitse televisiota lyhentämään sitä entisestään", Romppanen sanoo.

Perhe on silti huomannut television sisältöjen tunkeutuvan elämäänsä kaikista ilmansuunnista: useimmat lelut liittyvät tv-sarjoihin tai elokuviin ja lehtien otsikot kirkuvat tosi-tv:n kilpailijoista.

"Niistä Big Brothereista sun muista tulee sellainen olo, että onneksi en tiedä noista mitään. Muutenkin on jo niin hirveä informaatiotulva", Maari Kallberg huokaa.

Hän ihmettelee, miten kiireisiksi kutsutuilla nykyihmisillä on aikaa istua television ääressä jopa kolme tuntia päivässä, kun samaan aikaan perheet eivät enää ehdi edes syödä yhdessä.

Tässä perhessä ei tingitä yhteisistä, pitkistä päivällisistä tai kiireettömästä puuhailusta. Ne kuuluvat arjen luksukseen.

"Ihmisten mielestä on jotenkin ankeaa, että meillä ei ole televisiota."

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.