26.3.2012 3:00
Lahja Sara-ahon lapsuudessa kuri oli kova.
Lahja Sara-aho, 74, Jämsä.
Toimistoapulainen, eläkkeellä.
Millainen perheesi oli?
Perheeseen kuuluivat äiti, pikkusisar, joka kuoli kolmevuotiaana, isäpuoli ja kolme uutta siskoa.
Millaisen kasvatuksen sait?
Hyvin ankaran. Olin jukuripäinen lapsi ja sain piiskaa. En tehnyt pahaa mutta kiukuttelin, jos en saanut tahtoani läpi. En pelännyt piiskaa, sillä luotin siihen, että kestän sen minkä äiti hennoo lyödä. Äiti opetti ennen kaikkea rehellisyyttä.
Opetettiinko sinulle, mitä tyttö saa ja ei saa tehdä?
Oli miesten ja naisten työt. Kapinoin sitä vastaan, sillä pojille kuuluivat kivemmat hommat. Vähän vanhempana hoidin navetat omin päin.
Saitko päättää koulutuksesi ja ammattisi itse?
Kyllä. Olin töissä kauppa-apulaisena, kun työkaverit houkuttelivat hakemaan konttoriopistoon. Äiti onneksi tiesi, että valtio avustaa sotaorpojen koulutusta. Muuten ei olisi ollut varaa opiskella.
Oliko aviopuolisosi ensirakkautesi?
Ihastuksia oli häntä ennenkin, mutta kun näin hänet, laaki tuli ja löi. Olin nähnyt hänet työpaikalla, mutta varsinaisesti tapasimme Kansallistalon tansseissa. En asunut enää kotona, joten sain seurustella vapaasti. Silloin piti olla naimisissa ennen kuin muutettiin yhteen, ja menimme naimisiin alle vuoden seurustelun jälkeen. En ymmärrä rakkaudesta vieläkään mitään, mutta 55. vuosi yhteiselämää on menossa.
Päätitkö itse, miten monta lasta haluat?
Haaveilin neljästä, sain tytön ja pojan. Silloin oli jo ehkäisykeinoja, mutta ne eivät olleet varmoja. Hyvä, että lapsimäärä jäi kahteen, sillä miehelläni oli alkoholiongelma, ja jouduin vastaamaan kodista yksin.
Oliko vaikeaa yhdistää perhe ja työ?
Ei ollut. Ennen naimisiinmenoa olin työskennellyt paperitehtaan myyntiosastolla. Yhtiön patruunan mielestä naimisiin menneen naisen piti jäädä kotiin. Lähdin töihin vasta, kun lapset olivat jo koulussa.
Mikä on ollut vaikeinta elämässäsi?
Olen katunut piiskan antamista lapsille. Virpi oli kiltti lapsi, kuin enkelin pieru.
Oletko onnellinen?
Olen, vaikka elämä ei ole ollut aina helppoa. Parisuhteeni on ollut haastava. Alkoholi on kuitenkin nyt poistunut perheestämme.
Äidiltä tyttärelle 26.3.2012
Uupumus koetteli liian kilttiä 26.3.2012
Arki pitää aikatauluttaa 26.3.2012
Parasta on crossimopo 26.3.2012
Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi