Suomi, kotiäitien maa

Tammikuussa sadoille helsinkiläislapsille pitäisi löytää uusi hoitopaikka. Alle kolmivuotiaista on päivähoidossa kuitenkin vain yksi neljästä.

Ensi keskiviikkona elämä Reino Onni Ilmari Karisalmen perheessä muuttuu.

Pitkän juhlapyhäkauden jälkeen arki palaa idylliseen puutaloon Helsingin Vallilaan. Mutta töihin ei keskiviikkona lähdekään totuttuun tapaan isä, vaan äiti – ensimmäistä kertaa koko Reinon puolitoistavuotisen elämän aikana.

Äiti, kemisti Kaisa Karisalmi, on saanut uuden työpaikan. Matkalla Tikkurilaan päässä risteilevät tunteet: työelämään paluu tuntuu hyvältä, haikealta, jännittävältäkin. Ristiriitaisin ajatuksin uuteen arkeen suhtautuu myös Reinon isä Antti Niskanen. Hän jää Reinon kanssa pariksi kuukaudeksi hoitovapaalle.

"Onhan se aika Reinon kanssa ainutlaatuista", Niskanen sanoo. Nauravainen poika popsii vieressä rusinoita – "usi", kuten Reino itse pontevasti ilmoittaa.

Silti: ei tämän ihan näin pitänyt mennä.

Sen sijaan, että Reino ja Antti-isä tallustavat lähipuistoon, kaksikon oli tarkoitus suunnata kohti päiväkotia. Isä oli varannut pari kolme viikkoa vapaata esikoisen tutustuttamiseksi hoitopaikkaan.

"Mutta tarhapaikan saaminen osoittautui vaikeammaksi kuin työpaikan", Kaisa Karisalmi naurahtaa.

Toki Helsingin kaupunki tarjosi päiväkotipaikkaa. Se olisi ollut Arabianrannassa, uudessa parakkitarhassa noin kolmen kilometrin päässä Karisalmi-Niskasten kotoa. Päiväkoti ei vain valmistunutkaan suunnitelmien mukaisesti tammikuuksi. Niinpä Reinolle olisi pitänyt löytyä muutamaksi viikoksi väliaikaishoito jostain muualta.

Sellainen ratkaisu ei vanhempia kiehtonut. Eikä itse asiassa väliaikaiseksi hoitopaikaksi toiseen kaupunginosaan nouseva parakkipäiväkotikaan – tai paviljonki, niin kuin parakeita nykyään kutsutaan. Kun monta kymmentä lasta aloittaa uudessa tarhassa samaan aikaan, luvassa olisi voinut olla levotonta menoa.

"Kyllä lapsen luottamuksen pystyy rikkomaan vääränlaisilla hoitokuvioilla, vaihtuvilla päiväkotipaikoilla ja -hoitajilla. Ei välttämättä pysyvästi, mutta kuitenkin", Karisalmi sanoo tuohtuneena. "Se olisi ollut ihan ö-luokan ratkaisu."

"Ja kaikki oltiin valmiita repimään lapsen selkänahasta", Niskanen lisää.

Päiväkodit kautta maan nitisevät pahasti liitoksissaan.

Syy on se, että lapsia on syntynyt odotettua enemmän – nousukaudesta huolimatta. Erityisesti syynä on se, että alle kolmivuotiaiden lasten äidit ovat palanneet ennustettua aiemmin takaisin työelämään – juuri nousukauden takia. Espoon päivähoidon johtajan Titta Tossavaisen sanoin: trendi on ollut "raju" ja "aivan käsittämätön".

Helsingissä päivähoidossa oli viime syksynä 550 lasta enemmän kuin vuotta aiemmin. Ja nyt vuodenvaihteessa hoitopaikka pitäisi löytyä taas 800 aloittelijalle.

Mutta katsotaanpa niitä päivähoitotilastoja vähän tarkemmin.

Suunnittelija Carola Harju kaivaa luvut Helsingin osalta. Ne kertovat, että alle kolmivuotiaista lapsista oli päivähoidossa vuosi sitten 24,5 prosenttia.

Siis alle neljäsosa ikäryhmästä.

Helsingin tilastot kertovat myös, että yli kolmivuotiaista yhä useampi tulee hoitoon. Kaikkiaan 1–6-vuotiaista helsinkiläislapsista oli vuonna 2007 kunnan kustantamassa päivähoidossa 63 prosenttia.

Se on suurempi osuus kuin Suomessa keskimäärin: koko maassa lapsia on kunnallisessa päivähoidossa liki 56 prosenttia. Alle kouluikäisiä lapsia on kaikkiaan kunnallisessa ja yksityisessä hoidossa 62 prosenttia – siis selvästi alle kaksi kolmasosaa ikäryhmästä.

Se ei ole kovin paljon se, kun miettii, minkälainen maine Suomella on tasa-arvon ja toimivan päivähoitojärjestelmän mallimaana.

Pelkkien päivähoitolukujen perusteella olemme oikeastaan jonkinlainen kotiäitiyhteiskunta, sanoo Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikan professori Anneli Anttonen. Itse asiassa suomalaista lastenhoitomallia voi kuvata jopa uuskonservatiiviseksi.

Syy löytyy Anttosen mukaan paljolti pienten lasten kotihoidontuesta, jonka turvin jompikumpi vanhempi voi jäädä hoitamaan lasta kotiin, kunnes tämä täyttää kolme vuotta. Ja juuri niin aika moni nainen tekee.

Kotihoidontuki syrjäyttää naisia työmarkkinoilta, Anttonen ja Liina Sointu päättelevät Stakesille tekemässään tutkimuksessa Hoivapolitiikka muutoksessa. Julkisen vallan ei sellaista järjestelmää pitäisi tukea. "Kotihoidon tukemisessa eroamme muista Pohjoismaista erittäin paljon", 12:ta maata vertaillut Anttonen sanoo.

Keskustelua pienten lasten hoidosta sävyttää aina vastakkainasettelu. Nykyisessä kilpailukykyä korostavassa yhteiskunnassa molemmat vanhemmat tarvittaisiin ansiotyöhön. Toisaalta vanhempien pitkiä työpäiviä voi pitää uhkana lasten hyvinvoinnille.

Tunteet käyvät kuumina. Kotihoidolla ja päivähoidolla on molemmilla kiivaat kannattajansa. Ristipaineet on huomattu myös Karisalmi-Niskasen perheessä.

"Pitäisi palata pian työelämään, ja toisaalta lapsen pitäisi olla kotona pitkään, noin kolmivuotiaaksi saakka. Siinä on sellainen puolentoista vuoden haarukka. Kuka ne lapset hoitaa kotona silloin?" Antti Niskanen kysyy.

"Luulen näkeväni paineita koulutetuille naisille palata työelämään ja toisaalta naisille yleensä olla kotona."

Suomalaisiin miehiin sen sijaan ei Niskasesta kohdistu minkäänlaisia lapsenhoitopaineita. Juuri siksi työnantajalta voi olla vaikea pyytää perhesyiden vuoksi joustoja.

"Omalta osaltani ajattelen, että totta kai jään himaan hoitamaan Reinoa. Mutta tuli tunne, että olen pitänyt isyysvapaan, isäkuukauden ja nyt tulee vielä tämä. Että kehtaako tätä enää pyytää?"

Kemistinä työskentelevän Niskasen työnantaja ei parista kuukaudesta nikotellut, mutta pidempi vapaa olisi voinut olla ongelmallisempi.

Kaisa Karisalmen mielestä juuri työnantajien asenteet ovat kaikkein vaikeimmin muutettavissa. "On epäreilua, että se asetelma on niin perinteinen."

Mutta miksi naiset sitten jäävät kotiin? Tutkija Anttosella on monta vastausta. Ensinnäkin on aivan ymmärrettävää, että osa naisista yksinkertaisesti haluaa hoitaa lapsensa kotona.

"Kotiin jääminen on myös vastapuhetta työelämän kovuudelle. Ja se on protesti sille, ettei ole vaihtoehtoja. Meillä on vahva kokopäivätyön perinne. Äänestetään jäämällä kotiin."

Suomessa on Anttosesta myös mennyt vahvasti läpi "hyvän vanhemman malli, jossa alle kolmevuotiaan lapsen on oltava kokopäiväisesti kotona, ettei hän vahingoitu". Tästä on tullut normi.

Perheen ja työn yhteensovittamisen haasteista kyllä puhutaan ahkerasti.

Nykyhallitus kirjasi päivähoitolain uudistuksen ja sukupuolten välisen tasa-arvon parantamisen oikein hallitusohjelmaan: "Luodaan perheille aitoja mahdollisuuksia valita lapsilleen paras hoitomuoto." "Hallitus edesauttaa toimia, joilla vähennetään työmarkkinoiden jakautumista sukupuolen mukaan. Työn ja perhe-elämän yhteensovittamista edistetään kaikessa päätöksenteossa, ja miehiä kannustetaan perhevapaiden pitämiseen."

Suunnitelmat eivät vain ole toteutuneet.

Anttosen mielestä koko lastenhoidon paletti kaipaa remonttia.

Toki perusasiat ovat kunnossa. On pitkä äitiys- ja vanhempainvapaa, ja lisäksi isyysvapaat. On mahdollisuus sekä kokoaikaiseen että osittaiseen hoitovapaaseen. On subjektiivinen päivähoito-oikeus, joka takaa kunnallisen päivähoitopaikan.

Mutta käytännössä järjestelmää vaivaa joustamattomuus: "Olet joko kotona tai töissä. Se on se suurin ongelma."

Yksi keino voisi Anttosen mielestä olla vanhempainvapaiden käyttö osa-aikatyön muodossa aina lapsen kouluikään saakka. Ja jos isät pakotettaisiin käyttämään osa vanhempainvapaasta, huolehdittaisiin siitäkin, ettei osa-aikatyö liukuisi vain naisten harteille. Lisäksi kotihoidontukea voisi rajata niin, että yksi vanhempi voisi käyttää tuesta enintään puolet.

Anttonen muistuttaa, että kun pienten lasten kotihoidontuki luotiin, tavoite oli juuri saada isätkin jäämään kotiin. "Pitäisi miettiä, miksi siinä ei ole onnistuttu."

Vuodenvaihteessa kotihoidontukea korotettiin, ja kunnissa suunnitellaan myös kuntakohtaisten hoitolisien nostamista. Esimerkiksi Helsinki odottaa korotusten lisäävän kotihoidontuen käyttöä.

Lasten kotihoito alkoi yleistyä viime laman aikana, kun naiset jäivät hoitamaan jälkikasvuaan tuoreen kotihoidontuen turvin. Siitä, miten nyt käsillä oleva taantuma vaikuttaa lastenhoitokuvioihin, ei kukaan voi sanoa mitään varmaa.

"Päivähoito on hyvin suhdanneherkkää. Se tiedetään, että yleensä, jos ajat ovat huonot, kotihoidontukea on käytetty enemmän. Mutta tällä hetkellä ei ole vielä mitään merkkiä tästä", Helsingin päivähoidon johtaja Satu Järvenkallas sanoo.

Sen sijaan lomautusten vaikutuksista päivähoitomaksuihin on kyllä tullut viimeksi kuluneen kuukauden aikana kyselyjä, erityisasiantuntija Anna-Maija Haliseva-Lahtinen Kuntaliitosta kertoo.

'Tiita", Reino sanoo ja tarjoaa vieraalle mukia. Siellä on mielikuvitusteetä. Äidille ja isälle poika ehdottaa glögiä, "kök".

Vanhemmat ovat vakuuttuneita, että nyt olisi ollut oikea aika viedä rohkea ja sosiaalinen poika päiväkotiin. Mutta näillä näkymin Reino Karisalmi aloittaa päivähoitouransa huhtikuussa. Perhe toivoo, että keväällä paikka irtoaisi lähitarhasta.

Tässä perheessä joustot toimivat. Kun poika aloittaa aikanaan päiväkodin, isä Antti Niskanen jää osittaiselle hoitovapaalle, jotta pojan ei tarvitse tehdä täyttä viikkoa päiväkodissa. Vaimo on tyytyväinen.

"Voisin kuvitella, ettei omakaan tuleva työpaikka ole täysin joustamaton. En vain voi pyytää työnantajalta joustavuutta nyt, koska on uusi työ, johon pitää ajaa itsensä sisään", Kaisa Karisalmi sanoo.

"Mutta luulen, että joustamattomuus yleensä kohdistuukin eniten miehiin. Kotiin jääminen ei toteuta perinteistä mallia. Ajattelu pitäisi kääntää kokonaan uuteen asentoon."

Reino Karisalmi ei vanhempien puheilla päätään vaivaa. Hän kääntää radiota kovemmalle ja esittelee tanssitaitojaan.

Helsingin Sanomat | hs.sunnuntai@sanoma.fi