Suurperhe kasvatti äitiä ja tytärtä

Sijaisperheessä äiti kuuntelee tyttärensä rakkaushuolia ja tytär pitää paikat siisteinä. Kotiarestit ovat historiaa.

Sanna Äyräväinen, 19,

opiskelija

"Minut otettiin huostaan yksivuotiaana, koska biologisilla vanhemmillani on päihdeongelmia. Olin lastenkodissa, kunnes kolmivuotiaana minut sijoitettiin Sannin ja Erkin perheeseen.

Meitä on kuusi sisarusta: neljä sijoitettua ja kaksi Sannin ja Erkin biologista lasta. Ketään ei ole koskaan eroteltu geeniensä mukaan. Isosiskoni ovat jo muuttaneet pois kotoa, ja nyt täällä asumme enää minä ja 13-vuotias veljeni Jani.

Minulla on ollut oma huone viitisen vuotta. Sitä ennen asuin Janin kanssa. Kun kaverini tulivat kyläilemään, Janilta oli huoneeseen pääsy kielletty. Silti hän änkesi sinne koko ajan, ja tappelimme usein.

Yläasteaikoina minulla oli kiistoja myös Sannin kanssa, ja vietin paljon aikaa kylillä. Silloin Sanni sanoi, että haluaisi minun olevan mieluummin kotona ystävieni kanssa. On ollut hienoa, että kaverit ja poikaystävät ovat aina olleet meille tervetulleita.

Sanni ei valita vähästä. Musiikinkuuntelusta tai meikkaamisesta ei ole tullut ikinä sanomista, mutta kotiintuloajoista kyllä sitäkin enemmän. Joskus Sanni on hermostunut, kun vaatekaappini sisältö on ollut kasoissa lattialla.

Olen aina ollut paljon myös biologisten vanhempieni kanssa. Usein olen viettänyt viikonloput heidän luonaan ja viikot kotona. Mielestäni on ollut jopa kivaa, kun on ollut kahdet vanhemmat. Toisaalta olen aina ikävöinyt heitä, joiden luota olen ollut poissa.

Biologiset vanhempani ovat joskus houkutelleet minua muuttamaan luokseen. En ole halunnut, sillä se ei ole heidän vointinsa vuoksi mahdollista. Sitä paitsi kotini on täällä.

Tykkään touhuta kotona ja teen mielelläni ruokaa koko perheelle. Bravuurini on jauhelihakastike. Lisäksi imuroin, täytän tiskikonetta ja pesen omat pyykkini. Olen siistimpi kuin Sanni. Siivottuani juoksen kaikkien perässä vahtimassa, etteivät he jätä tavaroita lojumaan.

Minulla on jäljellä vuosi lähihoitajaopintoja. Aion asua kotona valmistumiseeni saakka säästääkseni rahaa. Teininä mietin suutuspäissäni, että muutan heti 18-vuotiaana pois, mutta täällä ollaan!"

Sanni Paju, 57, sosionomi

"Kun hoidin aikoinaan biologisia lapsiani kotona, päätin ottaa kaksi tuntemaani lasta kriisisijoitukseen. Pian heitä alkoi tulla lisää. Lasten kanssa olemisesta tuli elämäntapa. Osa heistä on asunut kanssamme joitain vuosia, osa koko elämänsä. Tilaa on riittänyt, sillä asumme 200 neliön omakotitalossa.

Sanna on aina ollut säyseä lapsi. Teini-iässä hänen avoimuutensa kuitenkin hävisi. Alkoi salailu. Hän saattoi sanoa olevansa kaverilla yötä, mutta olikin kylillä. Kerran Sanna lähti Helsinkiin ilman lupaa. En tiennyt, missä hän on, eikä hän vastannut puhelimeen. Kotiarestiahan siitä seurasi.

Kun Sanna oli nuorempi, jouduin naputtamaan hänelle siisteydestä. Nykyään roolit ovat vaihtuneet. Minulle riittäisi, että tavarat ovat paikoillaan, mutta Sanna sumppaa pinnatkin kiiltäviksi.

Sannasta näkyy, jos jokin on huonosti. Yleensä hän kertoo minulle huolensa, ja olemme itkeneet yhdessä monet sydänsurut.

Vaikka Sanna onkin täysi-ikäinen, naputan hänelle edelleen joistakin asioista. Raha on yksi kesto- aihe – se kun ei tunnu millään riittävän! Myös alkoholista olen varoitellut, sillä Sannalla on geeneissään alttius joutua ongelmiin aineen kanssa.

Kun Sanna jossain vaiheessa muuttaa pois kotoa, en ole hänestä huolissani. Lähdön hetki on varmasti haikea, mutta luotan siihen, että hän pärjää omillaan.

Tiedän myös, ettei Sanna häviä elämästäni mihinkään."

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi