keskiviikko 19.6.2013 | Siiri  Onnittele e-kortilla

Yhteishuoltajaperheen lapsi saa koulukyydin vain toisesta kodista

KHO:n ennakkopäätös: Kyyti vain lapsen vakituisesta osoitteesta

9.8.2009 3:00

 Yhteishuoltajuudet tuottavat koulukuljetuksissa yhä enemmän pulmatilanteita, kerrotaan Kuntaliitosta.

Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) 2006 tekemän ennakkopäätöksen mukaan yhteishuoltajuudessa kuljetus järjestetään vain lähikoulun ja lapsen väestörekisteriin merkityn vakituisen asuinpaikan välillä.

Päätöksen mukaan kunnalla ei ole velvollisuutta järjestää kuljetuksia sen huoltajan luota, joka asuu muualla kuin lapsen väestörekisteriin merkityssä vakituisessa osoitteessa. KHO:n päätös on helpottanut kuntia ongelmatilanteissa – ne toimivat nyt pääsääntöisesti linjauksen mukaan.

"Kunnissa päätetään itsenäisesti mahdollisista poikkeuksista. Pitää lähteä siitä, että kaikkien kuntalaisten kohtelu on tasavertaista", sanoo kehittämispäällikkö Juha Karvonen Kuntaliitosta.

Pääkaupunkiseudulla koulukuljetuksen ongelmissa toimitaan KHO:n päätöksen mukaisesti.

"Yhteishuoltajuustapauksessa koululaisen kuljetuksen järjestäminen aiheuttaisi lisätyötä ja voi vaatia lisäkustannuksia, varsinkin kun lapsi kulkee taksikyydillä", sanoo Vantaan talous- ja hallintojohtaja Eila Tanninen .

Myös Opetushallitukseen tulee entistä enemmän kysymyksiä koulukuljetuksista. Osasyynä siihen on, että kuljetukset ovat kuntien säästökohteissa ensimmäisten joukossa.

Kyselyt koskevat erityisesti koulutien vaarallisuutta, ja vaarallisuuden määritelmää.

Sen lisäksi monia vanhempia mietityttää koulukuljetukseen tarvittavan koulumatkan pituus. Tiedusteluja tulee myös koulumatkoihin käytettävistä aikarajoista.

"Kunnat määrittävät nyt tarkemmin, kuka on oikeutettu kuljetukseen. Rajat mitataan paikoin hyvinkin tarkasti", sanoo opetusneuvos Eero K. Niemi.

Koulukuljetukseen osallistuu yli viidennes peruskoululaisista. Itä-Suomen läänissä heitä on suhteessa eniten, ja vähiten Etelä-Suomen läänissä.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>