Aito, mutta vähän vakava

Tarja, nuoret pitivät puheestasi. Elohopea kipusi jo kolmeentoista asteeseen. Eihän se vielä ihan kesää ole, mutta hyvää kevättä kuitenkin.

Oikeastaan teit kaiken jo puheesi ensi sanoissa. Tutkitaanpa niitä tarkemmin:

"Hyvät Suomen nuoret. Suomessa edellinen sukupolvi on aina antanut tulevalle sukupolvelle paremman maailman, paremmat mahdollisuudet hyvään elämään. Näin ei ole kuitenkaan teidän kohdallanne. Oma ahne sukupolveni on ajatellut vain itseään. Teille jää ongelmien ratkaisu."

Viritys on juuri oikea. Alennat itsesi, ylennät kuulijat. Antiikin viisaat kutsuivat tätä humiliaatioksi, puhujan nöyryydeksi. Näin toteutuu myös captatio benevolentiae – voitat heti nuorten hyväntahdon ja luottamuksen. Aloituksesi on kuin retoriikan oppikirjasta.

Mutta mikä tässä avauksessa on kaikkein parasta? Se, että se ei ole oppikirjasta. Se, että se vaikuttaa nuorista ihan aidolta ja oikealta. Ja se, mitä sanot, menee myös nuorten järkeen: juuri noinhan se on!

Kautta puheen vetoat nuoriin koruttomalla aitoudellasi. Et ole imelä, alentuva. Et kosiskele, imartele, vaikka oletkin positiivinen.

Puheesi liikkuu sopivalla konkretian tasolla. Kun mainitset nuorten ongelmia – pätkätyöt, naisten syrjinnän – rakennat ilmaisua niin, että nuorten on helppo siihen tarttua.

Mitä puheesta jää puuttumaan?

Ehkä se olisi jokin pilke silmäkulmassa, pieni yllättävyys. Puheesi on sittenkin aika perinteisen vakava poliitikon puhe. Välillä kielesi lipsahtaa kapulaiseksi. "Vanhemmuuden kustannukset" on hankala sanapari, entä mitä on "itsensä kehittäminen myös muun kuin vaurauden ja työn pohjalta"?

Tarja, vetosit nuoriin rehellisyydelläsi. Mutta olitkohan yhdessä kohtaa ihan rehellinen: kukas ne eläkkeet maksaa, jos eivät tulevat nuorten sukupolvet?

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi