Aitous puuttui

Eero, minua melkein harmittaa puolestasi. Puheesi Suomen nuorille on hyvin taidokas. Kaikesta näkee, että olet valmistellut sen huolellisesti. Aloitat ja lopetat taitavasti. Otat käyttöön retoriikan keinoja. Viljelet nuorten termejä ja käsitteitä, puhut sujuvaa suomea.

Puheesi ei ole tyypillinen poliitikon jorina, vaan olet hakenut jotakin uutta.

Ajattelin itse, että tämä puhe vetoaisi nuoriin. Olin yllättynyt raadin reaktioista. Nuoret naureskelivat. He eivät uskoneet.

Kun puhuit myöhästelevistä busseista, joku puuskahti: "Jännä että joukkoliikenteestä noin huolissaan - mun mielestä se on hemmetin hyvin järjestetty."

Jokin puheessa vain onnahti. Oliko se liian taidokas? Oliko se liian sliipattu? Puuttuiko vilpittömyys, aitous?

Et ollut, Eero, tämän testin hännänhuippu, mutta taisit olla vähän tuollainen liukas luikku.

Viittaukset nuorison idoleihin tuntuivat päälleliimatuilta, eikä valittujen galleria oikein vakuuttanut. "Miten tuo Lordi tähän liittyi?" joku nuori kyseli. "Seuraa mainstream-musiikkia", tuumasi toinen.

Tämä taisi olla ainoa puhe, johon nuoret kaipasivat "enemmän asiaa".

Eero, otit riskin, yritit uutta - ja hävisit. Ei se mitään. Olen kuullut sanottavan, että Yhdysvalloissa ei tule uskottavaksi yrittäjäksi, ennen kuin on tehnyt kolmesti konkurssin. Muutettavat muuttaen: ei kenestäkään tule hyvää puhujaa, ennen kuin on mokannut kunnolla kolmesti tai neljästi. Minusta suomalaiset puhujat ottavat liian vähän riskejä.

Puhujamestari Bill Clinton on kertonut uransa kaameimmasta puheesta. Vuonna 1988 hän uuvutti kuulijat uneen puoluekokouksessa, niin että lehdistökin irvaili. Mutta siitä hänen puhujanuransa vasta lähtikin nousukiitoon.

Odotan, Eero, mielenkiinnolla tulevia puheitasi.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi