lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Heinäluoman puhe nuorille

4.3.2007 20:59

Onko bussi usein myöhässä? Ovatko elokuvat liian raakoja? Miksi meillä on leipäjonoja ja miksi pätkätöitä? Ja miksi kaikki vanhukset eivät saa kunnollista hoitoa? Milloin saamme äänestää kännykällä?

Vaikuttaakseen asioihin ei tarvitse seurata politiikkaa, riittää kun seuraa elämää. Politiikka ei ole salatiedettä eikä vaadi erityistä oppineisuutta. Politiikka on paitsi yhteisten asioiden hoitoa, myös arvovalintoja ja yhteistä tahtoa.

Kun riittävän moni ihminen tahtoo yhtä aikaa samoja asioita, ennen pitkää syntyy myös tulosta. Näin sanoi U2-yhtyeen solisti Bono, kun kysyin häneltä, miksi hän joka konsertissaan haluaa ottaa esille Afrikan hädän.

Kehitysmaiden auttaminen, ilmastonmuutoksen pysäyttäminen, pätkätöiden määrän vähentäminen, vanhustemme auttaminen, toimiva joukkoliikenne - kaikki nämä ovat mahdollisia, mutta eivät itsestäänselviä.

Nelson Mandela omisti elämänsä sille, että hän halusi Etelä-Afrikan suurelle enemmistölle äänioikeuden. Eurooppalaiset äänestivät Lordin euroviisuvoittajaksi.

Parempi maailma on ulottuvillamme, kunhan muistamme yhden asian: meidän täytyy kertoa oma tahtomme myös äänestämällä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.