Kömpelö, mutta jotenkin luottamusta herättävä puhe

Matti, olet tietääkseni voittanut joskus Keskustanuorten puhujamestaruuden. Silloin puheesi löysi hyvin tiensä nuoreen sydämeen – entä nyt?

Puheesi jakautui tavallaan kolmeen osaan. Keskellä puhui se Matti, johon me kaikki olemme tottuneet. Käsittelit vakaaseen tapaasi poliittisia teemoja, ajauduit yksityiskohtiin.

Alussa (25 sekuntia) ja lopussa (40 sekuntia) oli jotakin muuta: omakohtaisuutta, persoonallisuutta, leppoista sanailua.

Yritystä siis oli, miten se toimi?

Noh, vähän heikonlaisesti.

Aloituksesi ei purrut nuoriin. Kun mainitsit, että olet nuorille kateellinen, joku heti sanoi: "Enpä usko, kyllä tuo varmaan on asemaansa ihan tyytyväinen." Ja kun kehuit alussa nuorten kielitaitoa, kuului kommentti: "Mä en kyllä osaa mitään kieliä!"

On sinänsä retoriikan oppien mukaista, että puheen alussa on captatio benevolentiae, yritys voittaa kuulijoiden suosio. Mutta sen pitää olla aito.

On muistettava, että retoriikka ei ole vain kikkailua. Se ei ole kiertelyä tai kaartelua, kohteliaisuuksia puheen alussa tai lopussa. Eikä se varsinkaan ole teeskentelyä. Retoriikka on ajattelutapa. Sen kultainen sääntö on: "Arvosta kuulijaasi."

Ehkä sittenkin olit parhaimmillasi puheen keskiosassa, siellä missä sinänsä uuvutit kuulijaa ilmastonmuutoksella, miljardeilla ja koulupudokkailla. Koska siellä olit eniten oma itsesi.

Ihan nappisuoritukseen, Matti, et siis kyennyt. Mutta etpä kyllä pahasti flopannutkaan. Sinulla on tuo maaginen kyky herättää aina luottamus.

Vaikka lähestymisesi ei ihan nuoriin kolahtanut, he eivät pitäneet sitä lipevänä kosiskeluna. Pikemminkin vähän liikuttavana, kömpelönä yrityksenä.

Jäi tunne, että jotenkin ne nuoret sinusta tykkäsivät.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi