2.3.2007 21:02
Vasemmistoliitto on punavihreä puolue. Punaisuus on ihmisen arjen asioiden ajamista ja radikaalistikin sitä tarvittaessa.
Vihreys taas on vastuuta tulevaisuudesta ja vastuuta ympäristöstä.
Tästä syntyy kokonaisuus ihmisen arjen asioita ajavasta, modernista opiskelijoiden ja työväen puolueesta, vasemmistoliitosta.
Meille on erityisen tärkeää tasa-arvo niin opiskelussa kuin muussakin elämässä. Työstä saatavalla palkalla on elettävä ja sillä on tultava toimeen, sen on riitettävä elämiseen.
Tarpeettomista määräaikaisuuksista, pätkätyöstä, roikottamisesta, siitä on päästävä suomalaisessa yhteiskunnassa eroon.
Mutta myös opiskeluun ja opiskeluaikaiseen elämiseen on panostettava, samoin eläkkeisiin ja työttömyysturvaan. Niiden tason on oltava sellainen, että ihminen tulee toimeen niillä omassa arjen elämisessään.
Riittävät tulot jokaiselle jokaisessa elämänvaiheessa on oikeudenmukaisuus- ja se on solidaarisuuskysymyskin.
Se on hyvinvointivaltion yksi tärkeimmistä tunnusmerkeistä. Se lisää meidän kaikkien turvallisuutta ja turvallisuuden tunnetta tulevaisuutta ajateltaessa.
Meillä vasemmistoliitossa, meillä on unelma Suomesta, joka on välittämisen yhteiskunta ja tasa-arvon yhteiskunta.
Yhtä lailla unelmiemme Suomi on vastuullinen kansakunta myös kansainvälisesti ja nousee Euroopan edelläkävijämaaksi ympäristöasioissa ja kehitysyhteistyössä.
Ilmastonmuutos on globaali uhka, jonka torjumiseksi me voimme tehdä niin paljon yksilöinä kuin poliittisen päätöksenteon kauttakin ja meidän on tehtävä.
Vasemmistoliitto hakee muutosta nykyiseen piittaamattomaan yhteiskunnalliseen menoon.
Vasemmistoliitto on paremman tulevaisuuden ja yhteisvastuun puolue.
PUHEENJOHTAJAN PUHETEHTÄVÄVasemmistoliitto haluaa punavihreän hallituksen suitsimaan markkinavoimia 2.3.2007
KUKA?Ay-taustainen ex-ministeri 2.3.2007
Jotain vanhaa ja jotain vihreää 2.3.2007
ARVIOVäärä näkökulma 2.3.2007
Puheesta sanottua 2.3.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi