27.2.2007 21:45
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen valitsee ensi vaalikauden tärkeimmäksi asiaksi sosiaalisen oikeudenmukaisuuden lisäämisen. "Nousukauden hedelmät ovat jakaantuneet epätasaisesti."
Kristillisdemokraattien ihannemaailmassa abortteja ei tehtäisi. Puolue ei silti aja aborttikieltoa Suomeen, koska se ei ole realistista politiikkaa.
"Laittomat abortit ovat yhtä haitallisia lapselle ja vielä haitallisempia äidille”, puheenjohtaja Päivi Räsänen sanoo.
Puolue ajaa kuitenkin vahvempaa ”suojaa syntymättömien lasten elämälle”: adoptoitavaksi antamisen edistämistä, lääkäreille omantunnonvapautta päättää aborttien tekemisestä ja kaikkien sikiöiden abortoimisiän laskemista 20 viikkoon.
”Miksi vammaisille on korkeampi aborttiraja kuin muille? Se on vammaisten syrjintää. Ei voi olla oikein, että 24-viikkoisia sikiöitä abortoidaan, kun samaan aikaan 22-viikkoisia hoidetaan keskoskaapeissa.”
Tuoreessa kirjassaan hän kehottaa suoraan lääkäreitä kansalaistottelemattomuuteen ja rikkomaan virkavelvoitettaan.
”Jos omatunto ja laki ovat ristiriidassa, vastaavissa kysymyksissä pitää noudattaa enemmän omantunnon ääntä.”
Räsänen ei kuitenkaan anna muille lainsäätäjille yhtäläistä lupaa noudattaa vain niitä lakeja, jotka sattuvat sopimaan omaan ajatteluun.
”Tässä kysymys on niin vakavasta asiasta kuin ihmisen elämästä. Ei voi olla niin, että ihminen pakotetaan surmaamaan toinen ihminen.”
Kristillisdemokraateilla (Kd) on 13 vuoden oppositiotaipaleen jälkeen kova hinku hallitukseen. Niin kova, että aborttiin tai mihinkään muuhunkaan asiaan ei haluta hirttäytyä. Kynnyskysymyksiä hallitukseen menolle ei ole määritelty. ”Olemme joustavasti valmiit mukaan.”
Puolue vastustaa tiukasti eutanasiaa ja homojen adoptio-oikeutta, mutta Räsäsen ei suostu nimeämään edes näitä kynnyskysymyksiksi.
”Eettisiä kysymyksiä on paljon, emme halua ripustautua niihin”, hän tyytyy sanomaan.
Kd korottaisi tulevalla vaalikaudella kuntien valtionosuuksia, jotta hoitajat saisivat palkankorotukset, palkkaisi vanhuksille 4 000 uutta hoitajaa ja korottaisi kehitysyhteistyörahoja.
Yhteensä menolisäykset ovat 4,4 miljardia euroa. Tuloja saataisiin muun muassa viinaveron nostosta ja pörssiverosta, mutta ne eivät yksin riitä.
”Ensi vaalikaudellakin on talouskasvua ja siksi liikkumavaraa. Tavoittelemme myös syntyvyyden nousua, ja sitä kautta enemmän veronmaksukykyä”, Räsänen selittää epäsuhtaa.
Rahaa palveluihin saataisiin myös sillä, että valtion velkaa ei lyhennettäisi. Onko velaksi eläminen vastuullista?
”Tämä on ehdottomasti vastuullista. Paras ratkaisu on panostaa Suomen tulevaisuuden tekijöihin, eli lapsiin, ja kansanterveyteen. Tuottavuus kasvaa, kun terveys kasvaa.”
Räsänen haluaisi eroon puolueelle puetusta ”moralistin viitasta”.
Se voi olla vaikeaa, kun puolueen vaaliohjelmassa korostetaan terveitä elämäntapoja, halutaan laajentaa elokuvien ja tv-ohjelmien ennakkotarkastus myös moraalisin perustein tehtäväksi ja neuvotaan, että jokaisen olisi elettävä heikompien mukaisesti, jottei omalla elämäntavallaan houkuttelisi muita riippuvuuksiin.
Räsänen kiistää, että puolue sotkisi uskonnon ja politiikan.
”Puolue ei sotkeennu kirkon opillisiin kysymyksiin. En pidä hyväksyttävänä, että poliittinen valta ulottuu uskonnollisiin kysymyksiin.”
Räsänen itse on sanonut, että mies on perheen pää ja johtaja. Hän korostaa, ettei sanonut sitä poliitikkona.
”Ihmissuhteisiin ja perhe-elämään ei pidä politiikan ulottua. Lain kouran ei tule ulottua liian syvälle ihmisten makuuhuoneisiin.”
Miksi sitten kristillisdemokraatit haluavat puuttua naisparien tai yksinäisten naisten lasten hankkimiseen tai rekisteröityihin parisuhteisiin?
”Silloin ollaan lainsäädännön piirissä, kun puhutaan lapsen juridisesta oikeudesta isään ja äitiin tai avioliitosta. Avioliitto on julkinen ja juridinen instituutio.”
Perhe on puolueelle pyhä.
”Hyvinvointi syntyy siellä, missä rakkauskin syntyy”, hän tiivistää puolueen ideologian.
KUKA?Päivi Räsänen 27.2.2007
Arvopuolue korostaa perheen merkitystä 28.2.2007
Räsäsen puhe nuorille 28.2.2007
ARVIOMieluummin sivuovesta 28.2.2007
Puheesta sanottua 28.2.2007
erikoissivuPuoluejohtajan puhetehtävä
vaalikoneEtsi oma eduskuntavaaliehdokkaasi
blogiUnto Hämäläisen Perässähiihtäjä seuraa vaalikeskustelua
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi