28.2.2007 9:21
Päivi, puheesi Suomen nuorille oli persoonallinen, räiskähtelevä. Laitoit itsesi likoon, provosoit ja haastoit.
Miten puheesi toimi? Vakuuttiko se? Aristoteles opetti, että vakuuttavuus syntyy kolmesta seikasta. Kaikkein tärkein on vaikutelma, jonka puhuja antaa omasta persoonastaan.
Onko puhuja hyvä tyyppi? Tätä Aristoteles kutsui eetokseksi. Toiseksi puhujan on tavoitettava kuulijoiden tunnetila. Puheessa on oltava oikea fiilis. Siitä Aristoteles käytti nimeä paatos. Kolmanneksi puheessa on oltava asiaa. Aristoteleen sanoin: logosta.
Puhe vakuuttaa silloin, kun näiden kesken on tasapaino. Ja kun ne on viritetty kuulijoiden mielentilaan sopiviksi.
Päivi, nuoret sinänsä pitivät puheestasi. "Pirtsakka", taisi olla ensimmäinen kommentti. Silti elohopea jäi alle nollan. Miksi? Mennäänpä eetokseen. Olit nuorista pirteä, mutta olitko myös aavistuksen hyökkäävä? Puhuit pontevasti äänestämisen puolesta, markkinoit puoluettasi.
Nuoret kokivat esiintymisesi päällekäyväksi. He aistivat jopa käännyttämisen meininkiä, ja se ahdisti. Lempeyttä, tyyneyttä, rauhaa – sitä nuoret jäivät kaipaamaan.
Kaikkein vieraimmaksi nuorille jäi puheesi paatos. Ilmaisusi on taidokasta, kuvakieli värikästä, vastakohdat taitavasti maalattuja – mutta ne virittävät dramatiikan liian korkeaksi. Puhe slummeista ja "tappavista pienhiukkasista" sai nuoret kurtistamaan kulmiaan ja hymähtämään. Se tuntui liioitellulta, hassulta.
En tiedä, onko se liioiteltua puhetta. Mutta se tuntui nuorista siltä.
Entä logos? Esität hyviä argumentteja – ovatko ne liiankin hyviä? Suostuuko nuori seuraamaan niitä? Kysyt vetoavasti: "Onko sinusta reilua, jos opintotuesta jää käteen pari euroa päivässä?" Siihen joku nuori: "Onhan se reilua että jää – epäreilua olisi jos ei jäisi!"
Nuoren mieli on anarkistinen, se menee omia teitään. Sitä on vaikea hallita, vielä vaikeampi valloittaa. Kokeilit, Päivi, suoraa hyökkäystä edestä. Ehkä olisikin parempi hiipiä hiljaa sivuovista.
PUHEENJOHTAJAN PUHETEHTÄVÄKristillisdemokraatit eivät halua hirttäytyä aborttikysymykseen 27.2.2007
KUKA?Päivi Räsänen 27.2.2007
Arvopuolue korostaa perheen merkitystä 28.2.2007
Räsäsen puhe nuorille 28.2.2007
Puheesta sanottua 28.2.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi