1.3.2007 21:02
Tarja Cronberg johtaa vihreitä vaaleihin ensimmäistä kertaa. Hän on toiminut puoluejohtajana vajaat kaksi vuotta.
Vihreillä on vakaa pyrkimys päästä vaalien kautta seuraavaan hallitukseen, mutta ei puhemies Paavo Lipposen (sd) esiin nostamaan rooliin – viikunanlehdeksi, ydinvoimapäätöksen suojaverhoksi.
"Emme lähde miksikään viikunanlehdeksi. Tavoitteemme on vaikuttaa", puheenjohtaja Tarja Cronberg sanoo napakasti ja tuhahtaa Lipposen puheille viikunanlehtipuolueesta. "Erikoinen vertaus."
Vihreät ovat strategiassaan kaavailleet itselleen hallitukseen aivan toisenlaista asemaa, "kolmannen puolueen" paikkaa. He haluavat vaa'ankieleksi kahden pääpuolueen väliin.
Ratkaisijan paikkaa parempaa asemaa ei pieni puolue voi hallituksesta saadakaan, mutta suuret puolueet suhtautuvat vaa'ankieliin epäluuloisesti: sellainen voi kilpailuttaa ja kiristää.
Croberg torjuu epäilykset vetoamalla historiaan. "Tekivätkö vihreät tuollaista Lipposen hallituksissa? Epäilys on perusteeton. Tavoitteemme ei ole kilpailutus vaan asiapohjainen yhteistyö."
Tulevan hallituksen kokoonpanosta vihreät ovat hiljaa, koska "olemme pieni puolue, emme se, joka valitsee koostumuksen".
Hallitushalujensa perusteita puolue ei piilottele.
"Nykyinen hallitus on siirtänyt kaikki tärkeät kysymykset seuraavalle hallitukselle: ilmastonmuutoksen, energiapolitiikan, sosiaaliturvan uudistamisen – kaiken tärkeän. Seuraava hallitus vetää näissä pitkän tähtäimen linjoja", Cronberg sanoo.
Tärkeitä kysymyksiä vihreille ovat hallitusneuvotteluissa ilmasto- ja energia-asioiden ohella köyhyyden vähentäminen ja pätkätyöläisten aseman parantaminen.
Cronberg nostaa niiden rinnalle myös asuntopolitiikan.
Hän haluaisi ikääntyvään Suomeen uusia asumismuotoja, joissa naapuriapu toimii ja ihmiset huolehtivat toisistaan. Näin voitaisiin vähentää vanhusten ja lasten yksinäisyyttä, turvattomuutta ja masentumista.
"Meillä kaikilla olisi helpompaa arjessa. Tarvitsemme enemmän aikaa toisillemme."
Helsingin Arabianrannassa on jo yksi Cronbergin tarkoittama kerrostalo, jossa naapurit tekevät yhdessä muun muassa ruokaa.
Cronbergin mielestä naapuriapuyhteisö toimisi myös omakotialueilla tai rivitaloissa.
Ydinvoimaan vihreät eivät tunnetusti aio kompastua tänä keväänä. Cronberg arvelee, ettei hallitusohjelmassa sovita lisäydinvoimasta mitään yksilöityä.
"Todennäköisesti sovitaan, ettei mitään energiavaihtoehtoa suljeta pois. Jos kuudennen ydinvoimalan lupahakemus tulee, siihen otetaan sitten kantaa. Viides voimala valmistuu joskus 2010. Seuraavaa ei ole mitään syytä kiirehtiä."
Jos hallituksen ovi vaalien jälkeen aukeaa, vihreiden puheenjohtaja astelisi sisään mieluiten kauppa- ja teollisuusministeriksi.
"Ilmasto- ja energiapolitiikan, mutta myös koulutukseni takia", tekniikan ja kauppatieteen tohtori perustelee.
Toinen toivesalkku sijaitsee ympäristöministeriössä, ja mielellään vihreät vaikuttaisivat myös ulkoasioihin ja puolustuspolitiikkaan.
Mutta entä jos Tarja Cronberg ei pääsekään Pohjois-Karjalasta enää eduskuntaan. Päättyvätkö poliittinen ura ja puoluejohtajan tehtävä siihen?
"Puheenjohtajakausi päättyy toukokuussa, mutta aion asettua uudelleen ehdolle. Se ei riipu läpimenosta", Cronberg vastaa epäröimättä.
"Kun politiikkaa seuraa sisältä, siitä kiinnostuu enemmän. Siinä on semmoinen imu", vihreiden johtaja selittää ja antaa ymmärtää, että hän vetäisi mielellään vielä vuoden 2008 kunnallisvaalit.
Aivan yhtä varma Cronberg ei ole urasuunnitelmistaan siinä tapauksessa, että puolueen odottama vaalivoitto kääntyisikin tappioksi kahden viikon kuluttua.
"Jos vaalitulos on huono, niin hyvänen aika, kyllähän minä joudun kantamaan vastuun. Se on ihan selvä."
KUKA?Tutkijataustainen puoluejohtaja 1.3.2007
Ympäristöliikkeestä naisten puolueeksi 2.3.2007
Cronbergin puhe nuorille 1.3.2007
ARVIOAito, mutta vähän vakava 1.3.2007
Puheesta sanottua 1.3.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi