torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Anarkia kuuluu verkkoon

9.5.2010 8:04

Verkon nimimerkkikirjoittelu pulpahtaa keskusteluun kerran vuodessa.

Ensin älymystö ampuu alas nimettömät moukat, jotka ampuvat kirjoituksissaan yli.

Seuraavaksi vedotaan sananvapauteen.

Lopuksi mikään ei muutu.

Nimettömiä älyttömyyksiä on vaikea poistaa verkosta, koska ne ovat sen peruspilari. Ilman anarkiaa verkko ei olisi koskaan valloittanut maailmaa.

Nimettömän amatöörin sivulta voivat löytyä Euroopan parhaat ohjeet polkupyörän virittelyyn. Blogissa tai keskustelupalstalla voi valittaa perhettä kurittavista viranomaisista ja etsiä muita samanmielisiä. Valtaa pitäviä tuskin pilkattaisiin omalla nimellä.

Tuntematonta on kuitenkin helppo pelätä.

Nimettömän nettikeskustelun kaltaista paheksuntaa on viime aikoina aiheuttanut huippusuosioon noussut Chatroulette-sivusto. Sen idea on muodostaa videoyhteys kahden sattumanvaraisen ihmisen välille.

Ruudulle voi lävähtää kitaraa soittava kiinalainen, Nixon-naamariin pukeutunut naapuri tai – kuten usein käy – vaatteensa riisunut mies.

Pelottavaa ja sairasta, sanoisi moni. Silti palvelulla on sen pyörittäjän mukaan yli miljoona käyttäjää. Tuntematon kiehtoo.

Suomalaiset kirjoittavat verkkoon nimellään nyt lähinnä Facebookissa, jossa kirjoitusten leviämistä voi ainakin periaatteessa itse rajoittaa. Silti Facebookissa jutut ovat usein ennalta tuttuja ja yllätyksettömiä.

Viestinten keskusteluissa ja muilla verkkopalstoilla meno sen sijaan on nyt kuin Chatroulettessa. Vastaan voi tulla vaikka se pelottava naapuri naamari päässä.

Meno saattaa vaikuttaa tärähtäneeltä, mutta se synnyttää tunteita ja johdattaa kohtaamisiin, joihin ei normien rajoittamassa Facebook-maailmassa koskaan päätyisi.

Ja juuri ne kohtaamiset tekevät internetistä kauniin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.