keskiviikko 19.6.2013 | Siiri  Onnittele e-kortilla

Duuniläppärin uudet vaatteet

8.9.2011 9:06

On hämmästyttävää, miten tuttuja valituksen aiheita suomalaisista konttoreista yhä kuulee: Tietokone on niin hidas, että yksinkertaisinkin nettisivu tökkii. Puhelimena on halpa Nokia, jolla verkkoon ei tee edes mieli yrittää. Läppärin Windowsit, tekstinkäsittelyt ja sähköpostiohjelmat ovat niin vanhoja, että hommat hoituisivat netin ilmaisilla työkaluilla paljon nopeammin. Työpaikan IT-osasto on tosin ehkä estänyt pääsyn näille näppärille sivuille.

Surkea tilanne on jatkunut vuosikausia ja on ihme, ettei se ole parantunut. Viimeksi turhautumistaan työpaikan koneisiin purki julkisesti työministerin erityisavustajaksi siirtynyt Pilvi Torsti (sd), joka haukkui Uutispäivä Demarissa ministeriön IT-osaamisen surkeaksi. Koneet ovat vanhoja, etäyhteydet eivät toimi ja puhelinkin prakaa, Torsti valitti.

Näin on, vaikka ratkaisujakin olisi. Joissakin yrityksissä työnantaja antaa työntekijälle tietyn summan rahaa, jonka tämä käyttää haluamansa laitteen hankintaan.

Työkaluja ei välttämättä enää asenneta koneelle, vaan niitä käytetään verkon kautta. Tällöin kaikkien työpaikan koneidenkaan ei tarvitse olla samanlaisia, vaan omaan työpöytäänsä voi päästä käsiksi jopa iPadilla.

Parempien työvälineiden yleistymistä tuntuvat hidastavan lähinnä ylivarovaiset IT-pomot. He kieltävät kaiken pelätessään viruksia, tietovuotoja, lisälaskua ja käyttäjien omiin laitteisiin tulevia vikoja, joita he eivät ehkä osaakaan korjata.

Osa pelosta on oikeutettua, mutta niiden varjolla on myös helppo ampua kielloissa rajusti yli.

Karumpi selitys taas voisi olla se, että muutaman ison laite- ja ohjelmistovalmistajan pomot ovat tulleet IT-johtajille niin tutuiksi, että heiltä on mukava tilailla huonosti toimivia laitteita yhä uudestaan.

Oli selitys mikä tahansa, on ihme, että vuosien valituksenkaan jälkeen IT-pamput eivät ilmeisesti itse tajua, että heistä on tullut työpaikkojensa tuottavuuden jarruja. Juuri he estävät innokkaimpia työntekijöitä käyttämästä tehokkaimpia laitteita ja ohjelmia ja tulevat samalla suoraan torpedoineeksi työtehoa.

Siksi viimeistään nyt ylimpien johtajien on aika havahtua ja todeta, että firman kulmahuoneessa istuvalla IT-keisarilla ei ole vaatteita.


Kirjoittaja on HS:n uutispäällikkö, jota voi seurata Twitterissä osoitteessa www.twitter.com/JussiPullinen

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>