lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Googlen pata soimaa Kiinan kattilaa

25.1.2010 9:39

Kiina on paha, Kiina rajoittaa sananvapautta netissä. Google on hyvä, Google vastustaa Kiinaa.

Suurinpiirtein tällainen kuva on syntynyt sanaharkasta, joka sai alkunsa Googlen ja eräiden muiden verkkoyhtiöiden järjestelmiin kohdistuneesta hyökkäyksestä. Hyökkääjät pyrkivät muun muassa lukemaan kiinalaisten toisinajattelijoiden sähköposteja. Google kertoi Kiinasta alkunsa saaneesta hyökkäyksestä pari viikkoa sitten.

Google on uhannut luopua hakupalvelunsa sensuroimisesta Kiinassa tai lähteä maasta kokonaan, jos meininki ei muutu. Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton on puolestaan tukenut Googlea sättimällä internet-sensuuria ja tuomitsemalla hyökkäykset. Kiina on omaan tyyliinsä lähinnä kehottanut molempia huolehtimaan omista asioistaan.

Kuva sortohallinnnon haastavasta sananvapauden esitaistelijasta on herättänyt ihastusta länsimaissa. Google uskaltaa uhitella, kun muut yhtiöt - vaikkapa kotimainen Nokia - vaikenevat.

Googlen yritys haastaa Kiinan kommunistihallinto on kunnioitettava.

Sen motiivit eivät välttämättä ole niin yksioikoiset, kuin yhtiö haluaa esittää.

Googlen riskit uhittelussa eivät ole valtavat. Yhtiö ei ole saanut kiinni Kiinan hakumarkkinoita ylivoimaisesti dominoivan Baidun etumatkaa. Yhtiön bisnes ei ole kulkenut Kiinassa odotettuun tahtiin, eikä lähtö välttämättä olisi sille jätti-isku.

Hallituksen haastamisesta saattaa lopulta olla Googlelle jopa hyötyä.

Sananvapaudella ratsastaminen saattaa vedota esimerkiksi nuoriin kiinalaisiin nettikirjoittelijoihin, joita maassa on yhä enemmän. Se voisi siivittää myös Googlen markkinaosuuden nousuun.

Sanaharkkaan ajautuneissa Googlessa ja Kiinassa voi myös nähdä enemmän samaa, kuin yhtiö haluaisi tunnustaa. Sekä Google että Kiina haluavat toimia muun maailman kanssa säännöillä, jotka ne ovat itse kirjoittaneet.

Google on moneen kertaan antanut ymmärtää, etteivät reaalimaailman säännöt sen mielestä päde verkossa: Jos Google haluaa skannata kirjoja verkkoon se panee pystyyn skannaustehtaan -- ja kysyy kirjailijoilta myöhemmin. Jos Google haluaa imeä uutiset verkosta omaan palveluunsa, se myös imee ne.

Osa sekä Googlen että Kiinan menestyksestä perustuu tiedon armottomaan hyödyntämiseen oman edun nimissä. Google voi indeksoida kenen tahansa suomalaisen bloggaajan sivun ja myydä sen kylkeen hakukoneessaan mainoksia. Kiinassa patentit ja tekijänoikeudet ovat usein pelkkää paperia -- jos tuotteesta voi valmistaa halpakopion, sellainen varmasti myös tehdään.

Googlen lopullinen tavoite Kiina-kiistassa on yhä epäselvä. Miten käy esimerkiksi, jos Kiina lupaa Googlelle, ettei uusia hyökkäyksiä tule?

Jos Google jää maahan, ja pitää yhä Tiananmenin aukion verilöylyn poissa hakutuloksista, sitä uhkaa kasvojen menetys lännessä. Jos Google lähtee Kiinasta, on kysyttävä myös, miten se suhtautuu tulevaisuudessa sensuuriin muissa maissa. Yhtiö ei ole esimerkiksi Saudi-Arabian kimpussa, vaikka öljyvalta on verkkosensuurin kärkimaita.

Google meni Kiinaan 2000-luvun puolivälissä uskoen, että se voi tehdä palveluksen maan sananvapaudelle. Välissä yhtiö on kuitenkin kasvanut mittaan, jossa se joutuu Kiinan tapaan yhä useammin puolustamaan omia käytäntöjään.

Riidan suurin tappio Googlelle olisi, että huomio kiinnittyykin Kiinan sijasta sen omiin ongelmiin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.