lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Iso reset-nappi

14.4.2011 7:03

Viihdeteollisuudessa on muotisana, joka on omittu tietokoneista.

Sana on reboot eli suomeksi buuttaus tai uudelleenkäynnistys, ja se tarkoittaa tätä: Kun suositun elokuvasarjan – esimerkiksi Teräsmiehen – juonenkäänteet alkavat eltaantua, aiemmat osat taakkoineen heitetään roskiin.

Toinen toistaan villimpien jatko-osien sijasta tehdäänkin buuttaus, ja filmataan uusi Teräsmies, jossa ei tarvitse välittää, onko juonessa järkeä aiempien elokuvien kannalta. Tarina voi taas alkaa supersankarin synnystä, Clark Kent saa rakastua Lois Laneen ja Teräsmies nujertaa arkkivihollisensa uudelleen. On kuin päiviä hyrrännyt läppäri olisi virkistetty virrat katkaisemalla.

Sama tietokonesanasto leviää vauhdilla muuallekin.

Kun Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton halusi vuonna 2009 liennytellä suhteita Venäjään, hän ojensi maan ulkoministerille ison reset-napin. Lähi-idän kriisien aikaan Facebook-päivityksissä on levinnyt piirretty tietokoneen latauspalkki, joka kertoo, kuinka pitkälle "diktaattorin asennuksen poisto" on edennyt.

Vertaukset ovat aina kömpelöitä, mutta kertovat ajasta, jossa niitä käytetään. Ei ole yhdentekevää, puhutaanko maailmasta elimistönä, josta on puhdistettava sairaudet, taideteoksena, jonka yksityiskohtia hiotaan, vai tietokoneena, jonka käyttöjärjestelmä pitää nollata.

Onko internet-ajan elämä siis vain kasa moduuleja, jotka voi heti halutessaan buutata, päivittää tai vaihtaa? Varsinkin verkossa on tavallista vaihtaa roolia nopeasti, ja nykyelämä sujuu, kun eristää perheen, työn, harrastukset ja parisuhteen käteviksi palasiksi, joita voi järjestellä uusiksi.

Kun Euroopan hyvinvointijärjestelmät ovat talouskriisissä, ilmastonmuutos uhkaa koko planeettaa, työpaikat karkaavat Kiinaan ja Nokia-unelma romahtaa, on helppo kaivata myös yhteiskunnan reset-nappia.

Entä siis jos buuttaisi koko elämänsä tai vaikka Suomen?

Verkon Urban Dictionary määrittelee buuttauksen näin: Uusi alku, joka noudattaa alkuperäisiä periaatteita, mutta jota eivät rasita aiemmat tapahtumat.

Kun Teräsmies buutataan, periaatteet ovat selvät. Ovatko meillä?


Kirjoittaja on HS:n uutistoimittaja, jota voi seurata Twitterissä osoitteessa www.twitter.com/JussiPullinen

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.