lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Lukutaito katoaa verkossa

28.3.2010 10:33

Suomalainen sijoitusklubi tekee valuuttakaupalla suurempia voittoja kuin Wall Streetin pankkivelhot. Sikainfluenssa oli lääkeyhtiöiden juoni, jossa suurin osa maailman hallituksista oli mukana.

Ilmastonmuutostutkimusten väärentäminen on tuhansien tiedemiesten yhteistä ajanvietettä.

Internet on täynnä uskomattomia väitteitä, joiden esittelystä esimerkiksi baaripöydässä saisi otsaansa lähinnä kahjon leiman. Silti hämmentävän monella medialukutaito tuntuu loppuvan verkkoselaimen avaamiseen.

Esimerkiksi lääkärit kertovat potilaista, jotka tuohtuvat, kun lääkärillä ei ole antaa keskustelupalstalla esiteltyä uutta ihmehoitoa.

Yhteisöpalveluissa levinneet hurjat väitteet saivat monen nuoren jättämään sikainfluenssarokotuksen kokonaan väliin. Erilaiset huijaukset uppoavat verkon käyttäjiin tasaiseen tahtiin.

Jopa viranomaiset olettavat suomalaisten nettilukutaidon vähäiseksi.

Kun poliisi maaliskuun puolivälissä sai pystyyn uuden verkon ilmoitusjärjestelmänsä, se huolestui heti keskustelua herättämään tehdystä sivusta, joka muistutti poliisin omaa lomaketta. Eihän verkkolukija voi erottaa poliisia teekkarista, viesti tuntui kuuluvan.

On totta, että verkossa on ajoin perinteisiä viestimiä vaikeampaa hahmottaa, mihin voi luottaa ja mihin ei. On vaikea tietää, pitääkö Wikipedian tieto sairauksista paikkansa. Entä kannattaako uusi parketti asentaa keskustelupalstan neuvojen mukaan?

Lähes jokaiselta keskustelupalstalta löytyy kirjoittaja, joka kertoo tietävänsä asiat insinööriä, juristia, virkamiehiä tai lääkäriä paremmin. Aiemmin erikoisiin teorioihin ihastuneet saivat puuhailla kukin omassa kammiossaan, mutta verkossa ajatusten ympärille on helppo rakentaa uskottavan näköisiä sivuja.

Verkkokeskusteluissa omiin teorioihinsa uskovat osaavat pukea kirjoituksensa asiantuntevan oloisiksi. Kun oikeat asiantuntijat vielä monesti kaihtavat avointa keskustelua verkossa, verkkolukijan käsitys tiedon valtavirrasta ja muiden käsityksistä voi helposti hämärtyä.

Kaikki internetin tieto ei tietenkään ole puppua – päinvastoin. Omaa tietovarantoaan muille jakavat eri alojen amatöörit ovat kivijalka, joiden varaan nykymuotoinen verkko on rakennettu.

Kun sekaan lyödään piilomainostajat ja provokaattorit, vaatii uskottavien lähteiden seulonta hakukoneen sylkemistä tuloksista ajoittain tarkkaa silmää.

Nyt vain monesti tuntuu, että hölmöyksien uskominen on hyväksytympää, jos niihin on tutustunut internetissä eikä kaupungin toriparlamentissa. ”Oletteko kuullut, luin tämän verkosta”, saattaa olla ihan uskottava perustelu. ”Tiedättekö, naapurin Liisa kertoi että”, sen sijaan kuulostaa ihan joltain muulta.

Verkkoa on toki ajoin vaikea lukea, ja oveliin huijauksiin voi langeta kuka tahansa. Vika ei kuitenkaan ole internetissä, jos sen perusteella päätyy uskomaan ikiliikkujaan, neljänsadan prosentin sijoitusvoittoihin tai kaikki sairaudet parantavaan luontaistuotteeseen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.