lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Mikään ei sovi yhteen

28.7.2011 8:40

Tuntuisiko reilulta, jos Anttilasta ostettua DVD:tä voisi katsella vain samasta kaupasta ostetulla soittimella? Jos löytäisit elokuvan halvemmalla Stockmannin alennuslaarista, et voisi ostaa sitä, koska katselu vaatisi Stockan oman soittimen.

Tällaisista kuluttajan tietyn valmistajan tai kaupan asiakkaaksi lukitsevista bisnesmalleista on tulossa digimaailmassa arkipäivää. Kotimaisesta kirjakaupasta ostettu sähkökirja ei avaudu ulkomaisen Amazonin lukulaitteessa, eikä Amazonin kirja vastaavasti kotimaisen kaupan tyrkyttämässä laitteessa.

Sama tilanne on esimerkiksi kännyköissä: Jos ostan pelin Applen puhelimeen ja vaihdankin Android-laitteeseen, joudun yleensä ostamaan pelin uudelleen uuteen kännykkääni. Näin on, vaikka peli on molemmissa sama. Samalla tavoin joudun pulittamaan pelikonsolin verkkokaupasta ostetusta pelistä uudelleen, jos vaihdan Xboxista Playstationiin.

Asetelma muistuttaa etäisesti videokasettien formaattisotaa 1970- ja 80-luvuilla. VHS- ja Betamax-nauhurit kävivät tuolloin ankaraa kamppailua olohuoneiden herruudesta. VHS voitti, ja se vakiintui kotielokuvien formaatiksi. Elokuvan saattoi ostaa mistä tahansa kaupasta, laittaa minkä tahansa valmistajan nauhuriin, ja kuva näkyi.

Yksi tärkeä ero nykyisellä ja 80-luvun kisalla kuitenkin on: Nyt haussa ei ole yhteinen standardi vaan asema, jossa kuluttaja ei enää voi vaihtaa pois yhden yhtiön tuotteista, koska on pannut niissä pyörivään sisältöön jo kiinni niin paljon rahaa.

Tunnelin päässä on valoakin: Esimerkiksi Amazonin Kindle-kirjoja voi lukea myös monissa puhelinmalleissa toimivalla ohjelmalla, ja musiikkikirjasto Spotifykin toimii useimmissa laitteissa. Mikään sääntö yhteensopivuus ei silti ole.

Videokasettien sodassa olivat voittajia lopulta kaikki kuluttajat. Kun elokuville löytyi yhteinen standardi, kuluttaja saattoi valita parhaat päältä eri valmistajien tai elokuvastudioiden tuotteista.

Jos vastaavia standardeja ei löydy digimaailmaan, kuluttajista ei voita yksikään.


Kirjoittaja on Helsingin Sanomien uutispäällikkö.

Jussi Pullinen Facebookissa: www.facebook.com/JPullinen

Jussi Pullinen Twitterissä: www.twitter.com/JussiPullinen

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.