lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Puolituttujen paluu

7.7.2011 8:00

Internet ja varsinkin Facebook ovat hävittäneet puolitutut. Kun lisäät valokuvan Facebookiin, sen näkevät luultavasti kaikki kaverisi, joita voi olla satoja. Perheuutiset päätyvät vanhojen työ- ja koulukaveriesi näytölle, vaikka et tapaisi heitä koskaan.

Facebookin filosofian mukaan ihminen on yksi ja sama, oli hän sitten töissä, koulussa, sukuloimassa tai perheensä parissa. Puolituttuja ei ole, on vain ystäviä. Kunkin tiedon voi tosin jakaa vain osalle tutuistaan, mutta tämä on vaivalloista. Lisäksi jonkun sulkeminen pois tiedoistaan voi tuntua kiusalliselta, kun tämä on niihin kerran päässyt. Uudet verkon yhteisösivustot uskovatkin, että netin käyttäjät haluavat puolitutut takaisin.

Verkkojätti Google esitteli viime viikolla Facebookin kanssa kilpailevan Google+ -sivuston. Sivustolla ihmiset jaetaan ryhmiin, esimerkiksi työkavereihin, ystäviin ja sukulaisiin, ja kullekin ryhmälle jaetaan vain sille kuuluvia asioita. Paljon huomiota keränneessä Path-sovelluksessa käyttäjällä voi olla korkeintaan 50 ystävää, joille jakaa valokuvia ja tietoja.

Kolmatta filosofiaa edustaa Twitter. Sivusto hävittää koko tutun käsitteen, ja kaikki käyttäjän jakama tieto näkyy lähtökohtaisesti kaikille.

Mikä näistä filosofioista lopulta voittaa?

Facebookin puolituttujen maailma on ainakin sitä helpompi kokea ahdistavaksi, mitä kauemmin sivustoa on käyttänyt. Vuosien jälkeen kaverilistalta löytyy helposti niin kummallisia nimiä, että minkä tahansa tiedon jakaminen alkaa tuntua kiusalliselta.

Piireihin jaettu maailma taas vastaa hyvin tosielämän yhteydenpitoa. Avoimuus taas tuntuu vain lisääntyvän, kun ihmiset ottavat keskustelupalstoilla kantaa yhä useammin omilla nimillään. Tosielämässäkin haluaa yleensä puhua joko tietylle porukalle tai kuuluttaa mielipiteensä koko maailmalle, silloin kun sanottavaa on. Siksi puolitutut kuuluvat myös internetiin.


Kirjoittaja on HS:n uutispäällikkö.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.