pusa
5.5.2009 8:46
Suomalaisen urheiluelämän huipulla on avautumassa vielä tämän vuoden puolella keskeisiä vaikuttamisen paikkoja. Niistä merkittävin on Suomen olympiakomitean pääsihteerin posti.
Virkaa ansioituneesti hoitanut Jouko Purontakanen jää eläkkeelle Vancouverin talvikisojen jälkeen.
Mutta kuinka pian, se on vielä auki. Seuraajan pitää kuitenkin olla valittuna hyvissä ajoin ehkä jo ensi vuonna.
Toinen merkittävä urheilujohtajan paikka on auki Vierumäen urheiluopistolla, jonne haetaan rehtoria ja toimitusjohtajaa samassa persoonassa.
On hyvin epätodennäköistä, että virkavapaalle jäänyt Erkka Westerlund palaa opistolle sitten, kun hänen kahden vuoden virkavapautensa päättyy 2011. Suomen isoin ja keskeisin urheiluopisto ei sittenkään ollut se oikea paikka jääkiekon kehitystyöhön mieltyneelle pohdiskelijalle ja entiselle päävalmentajalle.
Paikkoja olisi jaossa, kun vain olisi päteviä hakijoita.
Olympiakomitean pääsihteeri on yksi Suomen tärkeimmistä urheiluvaikuttajista. Hänen pitää tuntea huippu-urheilu läpikotoisin, tuntea valmennus- ja tukijärjestelmät, omata hyvät suhteet yritysmaailmaan, olla kielitaitoinen ja kestää julkisuuden paineet.
Selvää on, että nyt olisi tilaa pätevälle naisjohtajalle.
Yksi ehdokas olisi kansanedustaja Marjo Matikainen-Kallström. Entisellä Suomen Olympiakomitean varapuheenjohtajalla ei kuitenkaan taida enää olla nostetta urheilupolitiikassa.
Matikainen olisi saattanut olla jopa ehdolla Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) jäseneksi Suomessa, jos hän olisi jatkanut Kansainvälisen hiihtoliiton hallituksen jäsenenä. Naispaikasta luopuminen Jaakko Holkerin hyväksi oli strateginen virhe Suomen hiihtoliitolta.
Hiihtoliitosta saattaa silti tulla yllätysehdokas pääsihteerikisaan. Liiton tuore toiminnanjohtaja Juha Viertola voi jatkaa nousuaan, jos hän saa järjestöelämän hyvin tuntevana juristina Hiihtoliiton asiat järjestykseen.
Suomen Urheiluliiton (SUL) puheenjohtaja Antti Pihlakoski on toinen nimi Purontakasen seuraajaksi.
Hiihtoliitosta eronnut Jari Piirainen on myös aina valmis uusiin töihin, mutta hänen rasitteekseen voi koitua leimautuminen hiihdon dopingjupakoissa, vaikkei hänellä olisi niissä osaa eikä arpaa.
Piirainen olisi taustaltaan pätevä, sillä hän on ollut töissä olympiakomiteassa ja oli hyvä projektipäällikkö, kun Helsinki haki vuoden 2006 talviolympialaisia.
Todellinen musta hevonen voi ratsastaa olympiakomiteaan Brysselistä, jossa Veikkauksen monopoliasemaa EU:ssa puolustava Harri Syväsalmi odottaa malttamattomana pääsyään takaisin suomalaiseen urheiluelämään.
Pääsihteerin valitsijoille tiedoksi, että Syväsalmelta on turha odottaa hakupapereita. Brysselin lobbaaja odottaa, että hänet kutsutaan tehtävään.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi