Pusa
6.10.2009 8:43
Kansainvälinen olympiakomitea (KOK) valitsee loppuviikosta kuusi uutta jäsentä, mutta suomalaisia ei joukossa näy.
Läheltä kuitenkin liippaa. Valittujen joukossa on kaksi pohjoismaalaista, Tanskan kruununprinssi Frederik ja ruotsalainen Göran Petersson.
KOK:n uuden jäsenen ei tarvitse enää olla aatelinen tai upporikas, kuten ennen vanhaan, mutta jotain meriittejä täytyy olla.
Frederik on urheilumiehiä, mutta samalla aatelinen ja rikas. Hän purjehtii, juoksee ja ratsastaa. Muutama vuosi sitten hän matkasi koiravaljakolla Grönlannin halki. Vaimonsakin hän löysi urheilun kautta, kun prinssi tapasi Sydneyn olympialaisissa australialaisen Mary Elizabeth Donaldsonin.
Frederik on vahva ehdokas myös Tanskan olympiakomitean puheenjohtajaksi.
Tanskan kuningashuoneella ei ole poliittista valtaa, joten KOK:ssa prinssi voi vaikuttaa.
Ruotsalainen Petersson on kansainvälisen purjehdusliiton (ISAF) puheenjohtaja. Hän ei ole aatelinen, eikä ainakaan upporikas.
Suomen nykyinen KOK-edustaja Peter Tallberg toimi muuten ISAF:n puheenjohtajana vuodet 1986–1994.
Millä ansioilla KOK:hon saataisiin seuraava suomalainen? Nyt KOK:ssa on kaksi suomalaista, Tallberg pysyväisjäsenenä ja Saku Koivu urheilijoiden edustajana.
Urheilijoita tulee ja menee, mutta Tallbergin paikkaa ei pidä menettää.
KOK:ssa ei ole enää maapaikkoja, joten Suomi ei saa automaattisesti sisään uutta jäsentä, kun Tallberg täyttää 80 vuonna 2017.
Tallbergilla on tavallaan kunniavelka maksettavanaan uuden suomalaisen löytämiseksi, sillä Paavo Honkajuuri puhui hänet KOK:hon 1976.
Parasta olisi, jos kandidaatti olisi nainen, kultamitalisti ja hänellä olisi kokemusta urheilupolitiikasta. Marjo Matikainen täyttää kriteerit, mutta eri juttu on, onko hänellä nostetta.
Taitoluistelija Susanna Rahkamo on ”vain” olympianelonen, mutta hän on nosteessa. Taitoluisteluliiton puheenjohtaja istuu toista vuotta myös Suomen olympiakomitean hallituksessa.
Veikkauksen pääjohtaja Risto Nieminen on kestoehdokas. Nieminen käytti puheenvuoron KOK:n kongressissa Kööpenhaminassa vedonlyönnistä. Nieminen on kansainvälisen lottojärjestön varapuheenjohtaja ja ehdolla sen uudeksi puheenjohtajaksi. Se olisi kova lisä KOK:lle.
Neljäs ehdokas voisi olla Roger ”Rogge” Talermo. Suomen olympiakomitean puheenjohtaja tuntee Amerin toimitusjohtajana urheiluvälipuolen.
Jos Talermo valittaisiin, KOK:ssa olisi kaksi Roggea. Puheenjohtaja Jacques Rogge istunee virassaan vielä 2017, jolloin hän täyttää 75 vuotta.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi