pusa
24.2.2009 9:11
Kolmen suurimman puolueen johtajat visioivat Helsingin Sanomissa, miltä Suomi näyttää vuonna 2019.
Tulevaisuuden pohtiminen oli ilmeisen mukavaa. Jatketaan siis pohtimista ja tuumataan, miltä urheilu voisi näyttää kymmenen vuoden päästä.
Jääkiekkoilu on vuonna 2019 edelleen suomalaisten suosikkilaji, mutta nykyistä SM-liigaa ei enää pelata. Maan parhaat joukkueet pelaavat ”Euroopan NHL-liigaa”, johon myös venäläiset joukkueet osallistuvat. Venäjän oma ammattilaisliiga on kaatunut omaan mahdottomuuteensa ja valtaviin pelaajapalkkioihinsa.
Euroopan liigan voittaja kohtaa juhannuksen tienoilla NHL:n Stanley cupin voittajan. Yleisurheilun arvokisoihin valitaan vain lajinsa parhaat edustajat. Tylsiä alkueriä ja karsintoja ei enää käydä, koska tv-yhtiöt haluavat näyttää vain finaalit ja huippuhetket.
Presidentti Mauno Koiviston vanha toive toteutuu, kun voittajalle ei enää soiteta kansallislaulua.
Jalkapalloilussa afrikkalaiset pelaajat ovat vallanneet Euroopan huippujoukkueet. Espanjan liiga on noussut maailman kovimmaksi jalkapalloliigaksi. Englannin valioliigan arvostus on romahtanut. Tasoerot ovat siellä paljon suuremmat kuin 2009.
Ilmastonmuutoksen takia Suomessa pelataan kansallista sarjaa eurooppalaiseen tapaan talvella. Jalkapallon MM-kisat on suosituin iso urheilutapahtuma. MM-kisoja aletaan kohta pelata joka toinen vuosi – valitettavasti. Suomi on vihdoin pääsemässä kisoihin 2020-luvulla. Kiitos maahanmuuttajien.
Koripallo on kuollut maasta lähes kokonaan. Syynä olivat huonosti hoidetut seurat 2010-luvun alkuvuosina.
Suurin osa F1-kisoista on viety Aasiaan. MM-ralleja ei enää ajeta.
Salibandy porskuttaa. Pohja menestykselle luotiin vuoden 2008 maailmanmestaruudella. Tuosta Prahan ihmeestä lähtien mestaruuspokaali onkin pysynyt Suomessa.
Golfista on tullut jokamiehen laji. Lääkärit suosittelevat sitä ikääntyvien ihmisten liikunnaksi. Peliin on kehitelty 12-reikäinen versio, joka ei vie enää niin paljon aikaa kuin 18 reiän kiertäminen. Minea Blomqvist on palvottu urheilija voitettuaan kolme kertaa naisten British Openin.
Talviolympialaisia puuhataan taas Suomeen. Helsinki hakee kisoja Lahden kanssa. Nilsiän Tahkovuorta on korotettu niin paljon, että alppilajit voidaan järjestää siellä. Kansainvälinen olympiakomitea pelaa omaa valtapeliään ja myöntää 2026 kisat Sveitsille.
Hiihdossa Kari-Pekka Kyrö on vihdoin vapautunut pitkästä toimitsijakiellostaan, joka alkoi Lahden MM-hiihtojen jälkeen 2001.
Emeritusvalmentaja Immo Kuutsa on vihdoin hyväksynyt Kyrön hakemuksen. Kuutsa paljastaa, että Kyrö olisi päästetty pannasta jo 2009, jos hän olisi itse ymmärtänyt sitä pyytää.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi