Bistro on in

2000-luvun ravintolatrendi ympäri maailmaa on ollut kunniahimoista ruokaa tar-joavat gastrobistrot – kuten myös gastropubit.

Nämä ravintolat täyttyvät lounailla luovan luokan yrittäjistä ja illalla 20–40-vuotiaiden tyylikkäistä ja iloisista seurueista. Meteli on yleensä kova, sillä pöydät on sijoitettu lähekkäin.

Bistroiksi näitä kutsuttaneen siksi, että ravintoloitsijat tekevät paljon töitä, jotta tunnelma on rento ja kynnys astua sisään matala.

Tämän globaalin trendin tyylipuhdas edustaja on Helsingin Korkeavuorenkadulla parisen vuotta toiminut Bistro Helsinki 15.

Ravintolassa käyneet tuttuni ovat poikkeuksetta kehuneet ravintolan ruokaa. Hyvin on bistrossa asiakkaita riittänytkin.

Omat kokemukseni ovat ristiriitaiset. Ravintolan lähtökohdat ovat kohdallaan: sisustus on miellyttävä, ja hinnat ovat laatuun – joskaan ei määrään – nähden varsin siedettävät. Erityisen kivaa on se, että ruuassa on tuulahduksia globaalin ravintolamuodin mukaisesti sekä itäisten että läntisten maiden ruokaperinteestä.

Palvelu on sujuvaa, vaikka en näekään siinä mitään hienoa, että tarjoilija ei osannut suomea.

Testilounaalla vieraani tilasi vuohenjuustomuusilla vahvistetun lihahöystön eli ragun (10 e). Annos oli kaunis ja kastikkeessa syvyyttä. Jännitystä toivat kaneli ja kardemumma. Höystöön sopii mausteisuus, mutta vuohenjuustoa ei dominoivan mausteparin alta juuri erottanut.

Annos oli lounaaksikin järjettömän pieni: hieman sokeripalaa suurempia lihapaloja taisi olla vain viisi.

Minun rapupastani (10 e) oli niin ikään nätti, mutta kuivahko ja mausteeton. Listalla luki kirsikkatomaatteja, rapuja ja pastaa, ja juuri näiden sekoituksen sain, en muuta. Jäin kaipaamaan edes hitusen pippurin tuomaa terää tai vaikkapa viinin tai sitruunan happoisuutta.

Illallisen aluksi tarjoilija toi naurettavassa paperipussissa itkettävän vähäisen määrän leipää. Vienosti tryffeliöljyllä terästetty kikhernedippi oli mainio.

Seuralaiseni alkupala oli kolmen blinin lajitelma (11,50 e). Tattariblinien happamuus ja koostumus olivat kympin suoritus, samoin kikherneistä tehty blinilätty, jonka päällä oli tasapainoista ja raikasta arabimaista tuttua munakoisoseosta.

Minun antipastossani (12 e) löytyi neljä lajia. Wasabin ja tonnikalamajoneesin yhdistelmä oli ihanan harmoninen, mutta sen verran kuitenkin piparjuurimainen wasabi toi terävyyttä, että läpinäkyvän ohuiden vasikanviipaleiden makua ei kastikkeen alta juuri erottanut.

Perunablineissä oli syvä perunan maku. Lohitartar oli raikas, ja sen ympäriltä havaitut dijonkastiketiplut tasapainoisia. Skagen-katkarapusalaatti oli perinteistä ja hyvää. Heikko lenkki oli happamalla taleggio-juustolla päällystetty paprika, jonka tympeä jälkimaku oli niin vahva, että se seurasi suussa monta tuntia.

Erityiskiitos siitä, että blinit todella olivat lämpimiä ja päällykset viileitä.

Pääruaaksi otin salviavoissa paistettua siikaa (22,50 e). Kala oli tuoretta, mutta paistopinta oli jäänyt veteläksi. Salviavoita ei juuri erottanut. Kesäkurpitsasta ja oliivista tehty ilmava caponata-muhennos toimi monipuolisena lisukkeena, mutta kurpitsapyree oli öklön makeaa.

Toisena annoksena nautimme peltopyyn, joka on tuotu pakastettuna (22,50 e) Britanniasta. Vieraani kehui peltopyyn rapeaa paistotulosta loistavaksi, mutta marsalakastikkeen erotti vasta, kun otti mielikuvituksen avuksi. Tämäkin vastaa 2000-luvun trendipaikkojen tyyliä: kastikkeita tarjoillaan minimaalisia määriä; keittiömuoti on tehnyt kastikkeesta koristeen synonyymin.

Peltopyyn sisällä oli tasapainoinen salviaseos. Raskas makaronilisuke oli pilattu aivan järkyttävällä määrällä pistävää tryffeliöljyä.

Yrityksestä ja kunnianhimon puutteesta Bistroa ei voi syyttää. Se on laadukasta ruokaa tarjoava ravintola, mutta etenkin rohkeimmissa kokeiluissa on vielä hiomisen varaan.

Teemu Luukka

Kriitikon tähdet 3 / 5

Bistro Helsinki 10, Korkeavuorenkatu 4 B, Avoinna lounasaikaan ma–pe 11.30–14.30, iltaisin ti–la 17–23, su kiinni

Muualla HS.fi:ssä:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi