Himshikharissa maistuu Nepal

Helsingissä on todennäköisesti asukasta kohden enemmän nepalilaisravintoloita kuin missään muussa länsimaisessa kaupungissa. Niistä ensimmäinen taisi olla vuonna 1993 avattu, nykyään Ratakadulla sijatseva Himalaya.

Useimmat Helsinkiin muuttaneet nepalilaiset ovat kotoisin Gulmin alueelta, ja monet heistä ovat sukua toisilleen. Yhden menestys on poikinut lisää ravintoloita – ja myös uutta työvoimaa Nepalista.

Vuosi sitten Siltasaarenkadulle entisen Factory-rockklubin tiloihin perustettu Himshikhar on yksi tulokkaista. Ravintolan taustaväellä on pitkä kokemus Helsingin nepalilaisravintoloista.

Yleensä nepalilaisruokaloiden perussynti on se, että kaikki ruuat maistuvat melko samalta. Ruokien laatu vaihtelee myös usein, mikä näkyy myös ravintoloiden nettikeskustelupalautteen kirjosta.

Olen maistanut Himshikharissa viittä annosta ja olen iloisesti yllättynyt: annoksista on löytynyt erilaisia, tuoreilla mausteilla taiottuja viekoittelevia makuja.

Masala chicken -lounasateriassa (8,70 e) oli riittävästi chilin tuomaa potkua, jota vaimensi lempeä makeus. Reipas kuminan käyttö lisäsi kastikkeen persoonallisuutta. Kana oli pehmeää. Papukastike oli samettisen hernerokkamaista. Jogurttikastike oli makuuni liian makeaa. Naan-leipä oli kiitettävän sitkoista.

Illallisella Masaledar kukhuron (15 e) sipulitomaattikastikkeen pääroolissa oli raikas inkivääri, mutta myös kardemumma ja kaneli maistuivat.

Kukhurako tikka (15,50 e) on yksi nepalilaisravintoloiden suosituimmista annoksista. Him-shikharin versio ei maanmiesten tuotoksista paljon eroa, mutta ei siinä mitään vikaakaan ollut. Monivivahteinen jogurttimarinointi oli työntynyt syvälle pehmeään kanaan. Pinta oli sieltä täältä mukavasti hiiltynyttä, mikä toi makuun grilliruokamaisuutta.

Tarkariko dallo (14 e) on kasvispyöryköitä, joista syntyi pöytäseurueessamme pieni kiista. Minusta pötkelöissä oli mukavaa makeutta, vaikka kkasvikset eivät maistuneet aivan huipputuoreilta. Yksi seurueemme jäsen piti pyöryköitä ja etenkin annoksen kermatomaattikastiketta liian kevyesti maustettuna.

Herkullisin annos oli Nepali Momo (15,50 e) eli nepalilaiset nyytit. Alkupalaksi annokseen tuli lammaskeitto, jossa maistui selkeästi korianteri, kurkuma ja inkivääri. Liemi on hiukan vetinen, mutta itse tehdyn makuinen selkeän puhdas lihaliemi.

Nyyttien sisältä löytyi monipuolisesti maustettu lampaan jauhelihasta tehty sisus. Momot kastetaan pehmeään kastikkeeseen, jossa erottui kurkuma, mutta viehkeintä dipissä oli seesaminsiemenien pähkinämäisyys.

Moneen vuoteen en ole näin positiivisesti yllättynyt Helsingin nepalilaisissa ravintoloissa. Tarjoilukin oli hymyilevää ja joustavaa, mutta nenäänsä tarjoilijan ei pitäisi kaivaa edes tiskin takana. Ei, vaikka olisikin omistaja.

Yksi asia minua usein häiritsee, kun käyn nepalilaisissa ja kiinalaisissa ravintoloissa – etenkin jos niissä on kovin halvat hinnat (mitä Himshikharissa ei ole). Paljon kuulee huhuja siitä, kuinka etnisissä ravintoloissa on ihmisiä töissä riistoehdoin. Työnantaja ei jää kiinni, koska juuri maahan tulleet ihmiset eivät tiedä oikeuksistaan, eivätkä tiiviiden yhteisöjen jäsenet uskalla valittaa viranomaisille kohtelustaan.

Ei siis voi kuin nauttia ruuasta ja toivoa, että Suomessa kaikkien ravintoloiden työntekijät työskentelevät Suomen lakien mukaan.

Himskikharissa asia nousi mieleeni, koska lounaalla oli runsaasti läheisten ammattiliittolinnakkeiden väkeä. Heidän tehtävänsä on pitää huoli, ettei työntekijöiden oikeuksia poljeta.

Teemu Luukka

Kriitikon tähdet: 4/5.

Himshikhar, Siltasaarenkatu 3, puh. 09 562 6995, www.himshikhar.fi. Avoinna ma–pe 10.30–23, la–su 12–23.

Muualla HS.fi:ssä:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi