Ikean ravintola

Tuossa se tönöttää. Ikea. Yksi maailman suurimmista ravintolaketjuista.

Astun sinikeltaiseen möhkäleeseen, nousen toisen kerroksen ravintolaan ja jonotan itselleni neljä ateriaa.

Olen täällä Vantaalla tällä kertaa vain ja ainoastaan arvioimassa Ikean ruokia – ja aivan samoin kriteerein kuin olen arvioinut lukemattomia muita ravintoloita.

Siis pikkusormi pystyyn ja ikeaa poskeen.

Ennakko-odotukseni Ikean ruuista on lievästi positiivinen, ovathan halvat lihapullat ja vielä halvemmat nakkisämpylät lopettaneet joskus meidänkin perheessä lasten kitinän ja ostoshelvetin aiheuttaman paniikkinälän.

Kiire ja lapset eivät nyt määrää tahtia, vaan analysoin yksin ja hartaudella jokaisen annoksen pienin suupaloin. Kokemus on avartava, sillä teollista ruokaa nautitaan usein niin, ettei edes huomaa syövänsä.

Limemarinoidun lohen omena-aprikoosisalsa on tyylipuhdas esitys siitä, kuinka kyvykäs ihminen on tuhoamaan luonnon luomien raaka-aineiden alkuperäiset maut. Salsassa on varmaankin käytetty ihan oikeita hedelmiä, mutta tekoprosessin aikana kaikki viattomien raaka-aineiden maut ovat muuttuneet keinotekoisiksi ja tunkkaisiksi.

Lohi on oikeaa lohta, mutta näin illalla jo turhan kauan lämpöaltaassa uineen makuista.

Perunat ovat päältä kumisia ja sisältä muussia.

Tämä ruoka on pahaa. 5,90 euroa on aivan liikaa. Ruoka on kalliimpaa kuin useimmat työpaikkaruuat tai eineksistä lämmitetyt ateriat. Suojelen itseäni ja siirrän annoksen syrjään.

Valitsen seuraavaksi broilerfileen vehnänjyväsalaatin ja vihreän hummuksen kera (5,50 e).

Nuori annostenjakaja viskoo lautasen sen verran tylysti eteeni, että mieleen tulevat amerikkalaisten vankilaelokuvien soppajonot.

Annos lupaa paljon. Hummusta!

Kana on kuivaa, mutta maistuu kanalta. Hummus on outoa, jonkinlaista löröä makeaa hernerokkaa.

Jossakin elinkaarensa vaiheessa vehnänjyväsalaatti on varmaankin ollut kelpo ruokaa, mutta minun lautasellani kasvikset ovat lässähtäneet lähes tunnistamattomaksi. Ohranjyvät ovat selvinneet prosessista terhakkoina.

Ja jälleen: tällä hinnalla saa einestiskeiltä ja työpaikkaravintoloista parempaa.

Henkilökunnan reaktioista välittämättä tilaan myös lasten jauhelihapastan.

Samaan käsittämättömän halpaan 1,50 euron hintaan saa myös jäätelön ja limun (jätän ne nauttimatta).

Ateria on Ikean suosimaa luomua. Siitä ketjulle pisteitä.

Kastike on vetistä, mutta ei lainkaan pahaa tai teollisen makuista. Kaikki raaka-aineet maistuvat niiltä itseltään. Makeutta on ehkä liikaa, mutta: tämä on lasten annos. Annos on hyvin pieni, mutta ehdottomasti hintansa väärti.

Viimeiseksi työnnän haarukkani lihapulliin, Ikean suosituimpaan ruokalajiin.

Pullat maistuvat lihaisilta. Jauhelihataikina on hyvin sileäksi sekoitettu, mikä varmaankin on pullien suosion salaisuus. Sattumia ei muutamaa jännettä lukuun ottamatta löydy.

Suolapitoisuus on kohdallaan. Myös kermakastikkeessa on tyydyttävä lihaisa pohjamaku. Saattaa olla jopa oikeaa lihalientä seassa.

Puolukkahillo on hurjan makeaa, mutta asiansa sekin ajaa.

Ikean ruoka on niin kuin useat Ikean kalusteet: aluksi ne näyttävät ja tuntuvat todella kivoilta, mutta mitä kauemmin niitä nauttii, sitä tympeämmiltä ne alkavat tuntua.

Samoin hinnat: osa tuotteista on todella halpoja – etenkin kahden euron aamiainen – mutta eivät kaikki. Tällä kertaa vain lihapullat ja jauhelihakastike ovat hintansa väärtejä.

Ikea mainostaa tarjoavansa kotiruokaa. Ikävä kyllä ruotsalaisjätti on vuosi vuodelta yhä oikeammassa: kotiruoka, kuten myös työpaikka- ja kouluateriat, ovat nykyisin paljolti pitkän teollisen prosessin läpi kulkenutta ruokaa.

Jos haluaa raaka-aineiden kunnioitusta, pitää mennä oikeaan ravintolaan. Sellainen ravintola Ikea ei ole.

Hintojen, lihapullien ja kivan kevyiden nakkisämpylöiden ja luomuinnostuksen takia se ansaitsee juuri ja juuri kaksi teollista tähteä.

Teemu Luukka

Ikea, Espoo (Espoontie 21), Vantaa (Porttisuontie 18) ja Raisio (Itäniityntie 15), avoinna: ma–pe 10–21, la 9–18, pääruoat 1,50–6,90 e.

Muualla verkossa:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi