4.3.2010 13:25
Hinta: Lounas 9,20.
Mikä paikka: Kiinalainen ravintola Sanomatalossa.
Tunnelma: Lounasaikaan vilkas, muulloin rauhallista.
Muut ruokailijat: Pääosin lähistöllä tai Sanomatalossa työskenteleviä.
Sisustus: Red Applen sisustus periytyy sellaisenaan paikalla ennen toimineelta venäläistyyppiseltä Mesta-ravintolalta. Etuosassa on kirjavasti ja hieman räikeästi verhoiltuja liikuteltavia looseja, takana tummaa puuta olevia pöytiä pinnatuoleineen. Kokonaisuutena sisustus ei ole viihtymään houkutteleva.
Lounasvalikoima: Seisovassa pöydässä kuutta erilaista salaattia ja kymmentä lämmintä ruokaa, muun muassa kanaa, härkää, porsasta, paistettua ja keitettyä riisiä ja nuudeleita. Kunnon annoksella on helppo hankkia ähky.
Tilauksen tekeminen kesti: Hetkessä kassalta. Maksettuaan saa myyjältä mukaansa lautasen, jolle voi kerätä mieleisensä annoksen.
Miltä maistui: Lounasruoka oli helsinkiläisen kiinalaisravintolan keskitason paremmalla puolella. Etenkin liharuoka oli maukasta ja mureaa. Lisämaininnan ansaitsee mukavasti tulinen wasabikastike. Seuralaisen mielestä oli mukavaa, että ruokailuvälineissä oli valittavina myös puikot, ja että ruokajuomaksi sai lisäveloituksetta limsaa.
Erikoista: Red Apple on jo neljäs ravintolakonsepti samassa tilassa Sanomatalon valmistuttua vuonna 1999.
Red Apple, Postikuja 2. Avoinna ma–pe 11–22, la 12–22, su 13–22.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.
Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.