Makuja a la Manse

VALO

Puutarhakatu 11, Tampere

www.kahvilavalo.fi

P. 044 596 7567

Avoinna ma klo 11–21, ti–to klo 11–22, pe klo 11–24, la klo 11–1, su klo 11–15.

Tähdet: 3

Puutarhakadulla sijaitseva Valo on Tampereen miellyttävimpiä kahviloita. Vanhoilla lepotuoleilla ja sohvilla sisustetussa kahvilassa on kotoisa ja kiireetön tunnelma. Lämpimillä ilmoilla voi istua sisäpihalla. Aika ajoin kahvilassa on livemusiikkia. Illan vetonaula on myös 20 euroa maksava litran sangria.

Mutta mikä olennaisinta, Valossa osataan tehdä taitavasti kahvia laadukkaista pavuista. Myös teevalikoima on laaja. Salaatit maksavat 7 euroa, focaccio-leivät 8,50 euroa. Ravintola tekee itse piirakat ja pääosin kakutkin.

Mozzarellapestopiiras oli turhan pieni, mutta juuston ja peston suhde oli sopiva. Mukana tuli salaattia, jossa oli makea balsamietikkakastike.

Luomujauhoista tehty korvapuusti oli vanhan ajan painava kardemummalla maustettu herkku. Juustokakussa jäi kaipaamaan kuohkeutta, mutta makeutta ja juustoisuutta oli sopivasti.

Sunnuntain brunssi (13,50 e) oli kohtalaisen runsas. Tarjolla oli muun muassa lehteviä croissanteja, itse tehtyjä lihapullia, munakasta, erilaisia leipiä, pannukakkua ja erilaisia leikkeleitä.

BERTHA

Rautatienkatu 14, Tampere

www.bertha.fi

P. 0400 355 477

Avoinna ti–pe klo 16.30–24, la klo 13–24.

Tähdet: 4

Tampereen rautatieaseman tuntumassa sijaitseva, Mika Rotkon, Pekka Salmelan ja Pasi Mamian pyörittämä Bertha on vallan mainio ravintola. Tarjoilijat ovat tietäviä, asiakkaita arvostavia ja taitavia luomaan rennon tunnelman – etenkin myös tarjoilijana toimiva viinispesialisti Pasi Mamia.

Jatkuvasti muuttuvalla ruokalistalla kerrotaan vain annosten pääraaka-aineet. Tarjoilijat kertovat tarkemmin, jos ei halua yllättyä. Kolmen lajin menu maksaa 42 euroa, juomapaketti 28 euroa.

Ravintola mainostaa, että raaka-aineet ovat sille tärkeitä. Ainahan näin väitetään, mutta tällä kertaa väitteessä on perää. Raaka-aineet ovat olleet laadukkaita, ja niitä on kohdeltu taiten ainakin niissä kuudessa pääruuassa, joita olen Berthassa maistanut.

Varsinaisella testikäynnillä tamperelaisvieraani valitsi alkuruuaksi valkokastikkeen kera tarjoiltua parsaa ja 60 asteessa valmistettua kananmunaa. Täydellisesti kypsennetty parsa oli makeaa ja valkokastike lempeän suolaista. Kuudessakymmenessä asteessa valmistaminen ei ole kikkailua, sillä juuri ja juuri hyytyneessä munassa maut ovat täyteläisiä. Mahtava alkupala.

Samoin oli minun annokseni: kevyen etikkaiset silakat, jossa oli pieni hauska herneterriini ja sinappinen kastike. Aniskeksi kruunasi lasimestarinsilakoista tutun makeanetikkaisen makuyhdistelmän.

Berthan viinisuosituksiin kannattaa uskoa. Esimerkiksi raikkaan omenaiselta maistuva amerikkalaisen Evergreenin Kungfu Girl -riesling sopi silakan kanssa enemmän kuin täydellisesti.

Vieraani pääateriasta löytyi samalla tavalla selkeitä tuttuja perusmakuja kuin alkuruuista. Pitkään kypsytetyn possuniskan kanssa oli vahvaa kermakastiketta, uusia perunoita ja hienosti valmistettuja herkkusieniä. Ei taivaita kurkottavaa, vaan maanläheisiä, maittavia makeita ja happamia makuja sisältävää ruokaa.

Ainoa lievä pettymys oli häränpotka, joka oli pitkästä valmistusajasta huolimatta yllättävän vaisun makuinen.

C

Rautatienkatu 20, Tampere

www.ravintola-c.fi

P. 010  617 9760

Avoinna ti–pe klo 17–24, la klo 17–24. Lounasta 15.8. alkaen klo 11.30–14. Suljettu 20. 6.–11. 7.

Tähdet: 4

Vuoden ravintola 2011 on tamperelainen C. Valinta yllätti, koska tunnustus on yleensä mennyt Helsinkiin.

Suomen Gastronomien Seuran valintaperusteluissa kiitetään C:tä ruuan ja viinien sopusoinnusta sekä sesonkien noudattamisesta.

Valinta vuoden ravintolaksi ei ole välttämättä onnenpotku, koska nimitys tuo paineita. Sen on saanut vuosien mittaan 25 ravintolaa, ja niistä kymmenkunta on mennyt nurin, jotkin vieläpä pian missivuotensa jälkeen.

Viisi edellistä, Juuri, OLO, Postres, Savoy ja Demo, toki elävät ja voivat hyvin.

Kaksi käyntiä C:ssä vakuuttivat. Sillä on ominaisuuksia, joita liian usein jää kaipaamaan Suomen ravintoloista.

Sellainen on esimerkiksi emännän Christina Suomisen huomaavainen läsnäolo, vaikka keittiössä on huisketta. Isäntä Ilkka Isotalo tuo sieltä annokset pöytään usein itse.

Vaatimattomuudesta on täällä tehty hyve. Ravintolan sijainti ja tila eivät ole kummoisia, mutta mukavia. Seinillä on lainaksi saatua Joan Mirón grafiikkaa, taustalla laulaa juuri sopivan vaimeasti Billie Holiday.

Lista on suppea ja perusvire ronski. Aina tuntuu olevan tarjolla maksaa, kieltä, munuaisia ja poskea niiden ystäville. Ovatpa ne osanneet olla hyviä, kypsyydeltään täydellisiä.

Tähän aikaan vuodesta on tietenkin nokkosta, parsaa, korvasientä ja raparperiä.

Alkuruuilla on hintaa 15 e. Kylmäsavustettua ahventa ja marinoitua parsaa. Kyyttövasikan munuaista ja kieltä. Parsarisottoa. Kesäkeittoa.

Pääruuissa oli nyt kallioanturaa, tuoretta tuontikalaa, korvasienien ja kukkakaalin kera (26 e), porsaanposkea kaurahelmien kera (25 e) tai kasvisannos korvasieniflan parsasalaatin kera (24 e). Jälkiruokia (9,50 e) olivat kyytönmaitojäätelö ja raparperi, kirsikkasuklaaleivos ja ananasrisotto.

Alkuruuista yliveto pöytäkuntamme mielestä oli narskahtava ja keväinen ahven-parsayhdistelmä, savun maku oli juuri sopivan mieto.

Tukeva porsaanposki sai myös kiitosta, ei vähiten kastiketta maustavan yhden tähden jallun ansiosta.

Toisen ruokailijan tilaamassa keittiömestarin menussa (52 e) oli latva-artisokkarisottoa, porsaanposkea, manchegoa, jonka paikalla olisi mielellään nähnyt jotakin mainiota lähijuustoa, sekä kyytönmaitojäätelöä. 30 euron viinipaketti tuntui juuri sopivalta ja sopivanhintaiselta.

Viinit ovat tämän paikan juttu, onhan emäntä Christina Suominen myös palkittu sommelier. Hänen etunimestään tulee ravintolan nimi C.

Miten on valinta vuoden ravintolaksi vaikuttanut?

C:n lounaat kasvattivat koko kevään suosiotaan, kuulin. Kesäksi ne loppuvat.

Sääli, koska hinta-laatusuhde on ollut mitä parhain. Esimerkiksi viime päivinä olisi saanut parsasalaattia, haudutettua kuhaa simpukka-voikastikkeen kanssa ja vielä kahvia ja pikkumakeaa 20 euron hintaan.

C:ssä on vähän henkilökuntaa, mutta ruoka vaatii paljon käsityötä ja viimeistelyä. Täällä, jos missä, olisi mielellään kurkistanut keittiöön ja nähnyt, miten se tehdään.

Mutta pitkämatkalaisella on aina kiire pois, vaikka C sijaitsee aivan rautatieaseman vieressä.

Anna Paljakka

Teemu Luukka

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi