Rennosti vain pöytään La Tablessa

Kummasta on tavalliselle kaupunkilaiselle enemmän iloa, tähtipaikasta, jossa kolmen ruokalajin illallinen maksaa 55 euroa, vai bistrosta, josta kolme ruokaa saa 39 eurolla? Tai onko sillä väliä, maksaako lounas 40 euroa vai 24? Varsinkin, jos bistron maut ovat tähtipaikasta tuttuja.

Tällainen havaintoesitys on nyt meneillään Ludviginkadulla. Pari vuotta Michelinin tähteä kantanut Carma lopetti. Sen paikalla avasi samojen tekijöiden La Table.

La Table on myös se kuvitteellinen provencelaisravintola, jonka toilauksilla Jari Peltonen on kuvittanut Helsingin Sanomien ruokasivuja. Nyt sen hahmot koristavat uuden ravintolan seiniä.

Kahdella käynnillä La Tablessa on ollut täyttä, mutta eipä ole paikkojakaan kuin 24. Arki-iltana oli lapsiperhe syömässä.

Poissa on kuiskaileva kunnioitus, joka usein on tähtipaikkojen kohtalo. Jotkut ovat jo ehtineet valitella sitä, että fine dining on vähenemään päin Helsingissä ja tilalle tulee bistroja.

Olkoon sitten bistroutumista, mutta La Table on erinomaisen mukava ilmiö.

Mutta ruokaan. Hintaero selittyy varsinkin edullisemmilla raaka-aineilla, mutta maussa sitä ei huomannut. Markus Aremon ruoka on siten soljuvan hyvää, että sitä unohtaa analysoida.

Lounaalla syötiin satumaisen hyvää, hieman kirpeää mutta tietenkin kuohkeaa fenkolikeittoa ja siinä uppomuna. Toinen alkuruoka oli ilmakuivattua kinkkua ja "maalaissalaattia". Jokin maalaisjuttu tuntuu kuuluvan bistromaisuuden kliseisiin. Tässä se tarkoitti muhevia kauden kasviksia.

Pääruokiakin oli tarjolla kaksi: nahkoineen paistettua siikaa tai vuodenaikaan sopivaa karkeasyistä porsaankylkimakkaraa, omassa keittiössä juuri täytettyä. Karkea sinappikastike täydensi. Tätä makkaraa söisi toistekin, vaikka iltalistalta.

Iltalistakin on suppea ja vaihtuu kuulemma usein. Alkuruuista voisi vähän huomautella. Marinoitu tonnikala maistui tietenkin, ja latva-artisokka-fenkolisalaatti oli taidokasta, mutta tonnikala on paitsi tylsä myös kyseenalainen valinta. Samoin voi kummastella herkkusieniä kevyesti suolatun häränfileen seurana. Tähän aikaan vuodesta. Kolmas alkuruoka olisi ollut kurpitsakeittoa ja paistettua ankanmaksaa, hm.

Pääruokia oli neljä, paistettua siikaa, samantapaista kuin lounaallakin, paitsi että silloin oli pinjansiemenvinaigrettea, nyt pistaasiöljyä ja selleripyreetä. Ankankoipihöystö oli tehty edullisesta purkkitavarasta, mutta koivet oli pienitty rapeiksi suikaleiksi ja peitetty vuohenjuustolla maustetulla perunapyreellä. Porsaankylkiannoksessa olisi ollut metsäsieniä. Kasvisannos on kuulemma niin suosittu, että se pysynee tulevillakin listoilla: uunipunajuuria, rucolaa ja sardellivoita.

Jälkiruuat olisivat tuoneet mainetta mille tahansa tähtipaikalle: suklaamoussea, mantelijäätelöä, mustaherukalla maustettua päärynää tai karamellikreemiä, vadelmia ja mandariinisorbettia. Markus Aremo on taidokas sokerileipuri.

Tämä siis hintaan 39 e kolme ruokalajia, 34 e kaksi ruokalajia.

Piti oikein soittaa Markus Aremolle, joka kertoi "tajuttoman vapauttavasta" tunteestaan tähtikokkailun jälkeen. Hänellä kului 11 vuotta Georgessa ja kolme ja puoli vuotta Carmassa.

Mikään Carman laki ei sanellut siitä paikasta luopumista. "Teko oli pitkään harkittu. Ruuan hinta on karkaamassa käsistä."

Aremo sanoo huomanneensa, että ihmiset bistrossa ovat vapautuneempia. Kun ruoka on halvempaa, voi kiinnostua viineistä.

"Ravintolaan pitää tulla rentoutumaan, ei pelkäämään, että tehdään virheitä."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi