3.6.2010 12:00
Ennen ravintola Hietalahtea kaksikerroksisessa tilassa oli kreikkalainen ravintola Knossos.
Kuuluisa kirppis ja vieressä hieno vanha halli ravintoloineen - siinä yhdistelmä, jolla pitäisi olla kaikki puolellaan.
Mutta torilla touhu vaikuttaa takavuosiin verrattuna kulahtaneelta, ja vielä pahempaa on sisällä. Luomuun erikoistunut halli ei menestynyt, ja nyt tarjolla on "antiikkia", puolivanhaa tavaraa kovin kartellihinnoin – siltä ne ainakin vaikuttavat.
Hallin haljuus on tarttunut ravintolaan. Yritys on kuulemma kimpassa Bulevardin Namaskaarin kanssa, vaikka sitä ei makujen perusteella uskoisi.
Tarjolla oli tavanomainen mättölounas, 8,50 e. Jos siitä jotakin hyvää haluaa sanoa, niin ei tarvitse lähteä kesämatkalle maantienvarsien huoltamoille, koska täällä pääsee tunnelmaan.
Lounas oli runsas, ja asiakkaitakin oli. Hallikauppiaita, lähikorttelien työntekijöitä ja varttuneempaa väkeä.
Ruokaseura piti juustokeittoa kelvollisena. Itse maistoin noutopöydän katkaravuissa säilytysongelman - sekaan laitettujen chilipalojen olisi pitänyt hälyttää. Pääruuaksi kirjolohen sijasta kaalilaatikkoa. Ei uskoisi, että sen voi pilata, mutta tässä se oli onnistunut: joukossa oli raa'aksi jäänyttä riisiä. Kahvi ja pullainen piirakka kuuluivat hintaan.
À la carte -listan annoksilla sitten onkin hintaa.
"Keittiömestarin suositus menu"(28 e) tuli pyynnöstä ilman alkuruokaa, parsaa ja päälle tarjottavia talon tryffeleitä.
Hintaa jäi 18 euroa.
Kesti ennätyksiä hipovan kauan ennen kuin tilausta pääsi tekemään tyhjässä ravintolassa.
Odottelun vastapainoksi ruoka olikin sitten ylikypsää. Ihanista raaka-aineista oli saatu tunnistamatonta mössöä, niin pariloidusta siiasta kuin paistetusta kuhasta, siianmätikastikkeesta, voissa haudutetusta savoijinkaalista ja pinaatista, puhumattakaan liian kypsään risottoon hukkuneesta rucolasta.
Tämän jälkeen osasi vain olla iloinen, ettei ryhtynyt sekoilemaan vielä kalliimpiin annoksiin, kuten yli kahdenkympin pihveihin tai poronseläkkeeseen 32 e.
Pyöreä, kahden kerroksen tila Hietalahden kauppahallin päädyssä tarjoaa kaikki mahdollisuudet, mutta se ei vain vedä.
Tässä lopetti taannoin Knossos, jonka kantajoukkoa, kreetanhulluja, ei nähtävästi ollut tarpeeksi, eikä uusia asiakkaita tullut.
Myös kahvila hallin toisessa päässä on sulkenut ovensa.
Kriitikon tähdet: 2/5
Hietalahti, Hietalahden kauppahalli, avoinna: ma-pe klo 10-17, la-su 10-16.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi