sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Tre Vietissä syödään muovibambujen katveessa

12.3.2010 14:28

anna hämäläinen

Tre Vietissä on ollut hyvin tilaa. Viikonloppuisin pöydissä istuu Helsingin vietnamilaisia.

Tre Vietissä on ollut hyvin tilaa. Viikonloppuisin pöydissä istuu Helsingin vietnamilaisia.

Vietnamin keittiö kuuluu maailman hienoimpiin – fuusiokeittiö vailla vertaa.

Valkosipulit, yrtit, chilit, sitruunaruoho ja maapähkinät ovat samoja kuin naapurimaissakin, ja kalakastiketta on myös Thaimaassa. Näistä aineksista syntyy Vietnamissa kuitenkin aivan omanlaisiaan keveitä ja kekseliäitä keitoksia, joissa maistuu tamarindin ja limetin happamuus.

Suomessa asuu lähes 5 000 vietnamilaistaustaista ihmistä, mutta tähän saakka vietnamilainen ravintola ei ole saanut täällä jalansijaa.

Se on outoa, koska Suomen vietnamilaisten kodeissa syödään loisteliaasti. Eikä raaka-aineista ole pulaa. Esimerkiksi Hämeentien Vii Voanista saa ihan kaikkea, mitä vietnamilaisen aterian valmistukseen suinkin voi tarvita.

Vaatimaton Tre Viet on toiminut Itäkeskuksessa jo pari vuotta entisen pihviravintolan paikalla ja saanut asiakkaikseen paljon vietnamilaisia. Se on paras suositus.

Ravintola sijaitsee erikoisessa paikassa, Hansasillalla Itäväylän päällä. Väylälle se näkyy, metroasemalta on lyhyt matka, onnea etsintään.

Tre Viet tarkoittaa Vietnamin bambua. Bambut ovat täällä muovia, mutta se ei haittaa.

Harmi, ettei 101 ruuan listaa pääse selaamaan etukäteen. A-oikeudet saaneen ravintolan sivusto on ollut tekeillä jo vuoden.

Onneksi kaikkea ei ole saatavana. On viikonpäiväruokia, on etukäteen tilattavia annoksia.

Mutta silti lista on mittava. On ateriakokonaisuuksia, on kaukaisia mereneläviä, on kuhaa, on vegeruokia: tofua paistettuna, friteerattuna ja täytettynä.

Tällainen Vietnamin veteraani joutuu hurmoksiin, kun haistaa edes häivähdyksen tutuista tuoksuista.

Ilo vain yltyy, kun pöytään tuodaan valtava kulhollinen oikeaoppista pho-keittoa, eräänlaista Vietnamin kansallisruokaa. Vahvaan lihaliemeen on vuoltu laadukasta pihvilihaa, nuudeleita, kevätsipuleita ja chiliä. Kanaversiokin on listalla. Mausteina on muun muassa limettiä, inkivääriä ja tähtianista. Hintaa 10,50 e. Ryystämme kiitollisina.

Ravintolan suosituksesta otamme kypsentämättömät riisipaperikääryleet, goi cuon, joissa täytteenä on possua, katkarapua, kasviksia ja minttua. Kastetaan kalakastikkeeseen.

Neljä isoa käärylettä maksaa 18 e. Ruoka vaan on turhan kesäinen. Talvipakkasella olisivat maistuneet uppopaistetut nem-kääryleet, joita niitäkin on listalla, 12 e.

Pääruokien suositukset ovat täysosumia. Toiselle paistettuja sammakonreisiä sitruunaruohokastikkeessa, 15 e, toiselle samanhintaisia rapeiksi paistettuja, lähes grillatuin oloisia jättikatkarapuja valkosipuli-chilikastikkeessa. Juomana australialaista rieslingiä.

Niin, sammakot. Niitä piisaa Vietnamissa ja niitä syödään hyvällä halulla. Ranskalaiset siirtomaaisännätkin ilahtuivat.

Tre Viet tuo itse sammakot pakasteina. Niissä on lähes riistan maku, koostumus tuo mieleen murean ja maukkaan broilerin.

Jälkiruokalistalla olisi ollut vain muutama hedelmä-smoothie ja sitten tapiokahelmiä kookoskastikkeessa. Annoimme olla.

Valitettavasti ravintola ei tarjoa vietnamilaista kahvia, jota parempaa ei ole. Kellertävää, hieman karvasta teetä sentään löytyi loistoaterian päätökseksi.

Mutta mitä on sanottava ravintolasta, jossa tarkistuskäynnillä tapahtuu mahalasku: kurjan kiinalaisravintolan tasoinen kana-annos, liikaa sipulia, liikaa paprikanlohkoja, broilerinmuruja pitää etsiä, samoin sitruunaruohoa, jonka mukaan kastike oli saanut nimensä. Ja hintaa on pöyristyttävät 13 e.

Tre Viet on siis omaksunut suomalaisten ravintoloiden helmasynnin: sietämättömän epätasaisuuden.


Kriitikon tähdet: 3/5.


Tre Viet, Itäkeskuksen Hansasilta, Hansakuja 4-5, puh. 010 470 6700. Avoinna arkisin 10.30-21, la 11-21, su 12-21.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

HS.fi/ruoka

Hae reseptejä

Arkistossa Ruokatorstain reseptejä jo lähes 5 000.

Hae

HS Digilehti

HS Digilehti ja Arkisto

HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.

Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.