Vaelsassa on hyvä ruoka mutta ruma sali

Alkusyksystä Annankadulle avatun italialaisen Vaelsan sisustus on kaikkea muuta kuin herkullinen. Ravintolan katto on kuin terveyskeskuksesta ja tuolit rumia – mieleen tulevat työpaikkaruokalat. Takaseinän punainen tuo väriä, mutta lämpö, vitsikkyys ja kauneus puuttuvat. Tila on ärsyttävän valoisa.

Tähän pieneen perheravintolaan tieni siis tuskin olisi vienyt, ellei ystävä olisi sitä kehunut.

Ensimmäisellä illallisellani Vaelsa on lähes täynnä, vaikka sanaa ovat levittäneet myös pettyneet asiakkaat. Toive herkkuillallisesta herää heti eteisessä, kun huomaan valloittavan basilikan, mintun ja valkosipulin tuoksun.

Kaksi kokemattoman tuntuista tarjoilijaa hoitaa hommaansa hitaasti ja hajamielisesti mutta ystävällisesti. Tunnelma on kotoisa: viereisessä pöydässä mies ja kolme lasta kauhovat pastaa suuhunsa hyvällä halulla.

Otamme alkupalaksi vitello tonnaton (9,50 e). Ohueksi leikatut vasikanviipaleet on valmistettu kauniin punertaviksi ja pehmeiksi. Tonnikalamajoneesi on pehmeän tasapainoinen ja sopivan hapan – ja sitä on riittävästi. Huippualoitus.

Kumppanini pääruoka on villisikapasta (13,30 e). Villisian riistainen maku nousee hyvin esille, ja liha on jauhettu mukavan isoiksi paloiksi. Pippurinen ja makeahko tomaattinen kastike toimii hyvin villisian kumppanina, ja myös pöytään lopulta tuotu parmesaaniraaste on laadukasta. Tyylipuhdas herkkupasta.

Minun lampaankyljykseni (16,60 e) on kaunis annos. Keskellä lautasta on salaattikeko ja sen ympärillä kuusi toivotun punaiseksi jätettyä pientä lampaankyljystä. Lampaan maku erottuu uljaasti rehevän minttukastikkeen alta – kastiketta oli jälleen riittävästi, eikä hyvälaatuista oliiviöljyä ole säästelty. Suupielet öljyssä kehumme ruokien hinta-laatusuhdetta.

Vaelsa on ennen kaikkea pastaravintola, mikä on rohkea valinta. Monet paljon ravintoloissa käyvät nuoret tekevät pastaa usein myös itse.

Vaelsan valttikortti ovat harvinaisemmat tuorepastat, jotka se osaa keittää todella sopivasti hampaille vastusta antaviksi. Vaelsa tajuaa käyttää riittävästi mutta harvoja raaka-aineita annosta kohti, joten kaikki ominaismaut nousevat hyvin esille.

Kun tämä ravintola tarjoaa valkosipulia, sitä ei ole pilkottu häveliäästi näkymättömiin. Kynnet ovat kunnon viipaleina. Vaelsa ei tee konsensusmössöä, vaan kunnioittaa luonnonantimia.

Lounaalla Vaelsassa on tarjolla kaksi pastaa ja yksi salaatti. Testikerran pasta carbonara on uljaan raskas. Kinkkuna on käytetty pancetta-tyyppistä savuista ja rasvaista possua, kerma on paksua, ja kananmunaakin on riittämiin. Vieraani simpukkapastassa on kivasti chilin terää ja herkullista oliiviöljyä, mutta suolaa oli hiukka liikaa ja viiniä liian vähän.

Molempien pastat saavat tuomion: keskivertoa parempia.

Erityispisteet erittäin halvoista viineistä: litran Giacondi Rosso Pugliaa saa 20 eurolla. Viinejä voi määritellä sanoilla juotava ja monikäyttöinen: tämä paikka ei ole haasteellisia kokemuksia etsivän viinisnobin ravintola.

Vaelsa onnistuu päämäärässään tarjota hyvää italialaista kotiruokaa kohtuuhinnalla ravintolassa, jonne on helppo tulla perheen pienimpienkin kanssa.

Yritykselle toivoo pitkää ikää, mutta suosittelen, että ravintola etsisi lämpöä steriiliin sisustukseensa. Tähdet tulevat tällä kertaa vain ja ainoastaan ruuasta.

Teemu Luukka

Kriitikon tähdet: 4/5.

Vaelsa, Annankatu 4, puh. 09 698 0012, www.vaelsa.fi. Avoinna ma–pe klo 11–22,la 14–22, su 14–21.

Muualla HS.fi:ssä:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi