torstai 23.5.2013 | Lyydia, Lyyli  Onnittele e-kortilla

Villettassa on loistavia pizzoja

4.3.2010 13:26

anna hämäläinen

Villettaa on voi kuvailla rähjäiseksi tai kodikkaaksi.

Villettaa on voi kuvailla rähjäiseksi tai kodikkaaksi.

Villetta on Helsingin Töölössä pitkään toiminut italialainen ravintola, jolla on kyky saada ihmisten tunteet pintaan voimalla.

Toiset ylistävät pitsoja ja tunnelmaa, toiset taas haukkuvat saaneensa sekä huonoa ruokaa että pöyhkeää palvelua.

Ilmeisesti tyytyväisiä on kuitenkin enemmän, sillä asiakkaita on riittänyt myös sen jälkeen, kun nykyinen, myös Italiasta kotoisin oleva porukka otti paikan haltuun viitisen vuotta sitten. Pöytävaraus kannattaa tehdä.

Itse olen käynyt ravintolassa parinkymmenen vuoden aikana lukuisia kertoja. Aina olen palannut, vaikka jokainen ateria ei suinkaan ole ollut perfetto.

Villettan sisustus voi aiheuttaa pahoinvointia puhtaisiin skandinaavisiin linjoihin mieltyneille: kalusteita ei ole vaihdettu vuosiin, ja seinille on naputeltu sinne tänne absurdia kotikutoista taidetta.

Puheen palpatusta on kuin napolilaisella torilla. Täällä oikein korostamalla korostetaan saapasmaalaista temperamenttisuutta.

Muutaman vuoden tauon jälkeen kävin testaamassa Villettan kolme kertaa, ja jälleen se on todettava: Villetta on tunnelmaltaan poikkeuksellinen kortteliravintola Suomessa.

Ensimmäinen valintani oli yrttimarinoidut lampaankyljykset (17,50 e). Annos oli melkoisen ala-arvoinen esitys. Pidän lampaan rasvasta, mutta nyt löysää paksua ihraa oli yli sietokyvyn. Yrttejä ei kunnolla erottanut, sen sijaan hunajaa lampaissa oli liikaa. Vihannekset olivat löseröitä, kuten myös paistetut valkosipuliperunaviipaleet.

Vieraani päivän tarjousmenulta poimima rucolapitsa (10 e, erikoispitsalistalla 11,50 e) sen sijaan oli toisesta maailmasta.

"Huippu, puuttuu vain puu-uuni", sanoo maailman ykköspitse-rioita niin Napolissa kuin New Yorkissakin testaillut vieraani.

Tosiaan: pohja oli rapea, ohut ja sitkoisa. Kaikki mozzarellajuuston päälle ripotellut päällysteet olivat laadukkaita, niin ilmakuivattu kinkku, tomaattiviipaleet kuin parmesaanijuuston siivutkin. Sopivasti makeahko ja pikkuisen valkosipulilta maistuva paksu tomaattikastike piti puolensa makujen joukossa.

Erittäin hyvin kostutettu ja ylväästi espressolle maistuva tiramisu (5,60 e) oli yksinkertaisesti taivaallista.

Lounaalla vieraani valitsi venetsialaisen maksan (9,20 e). Maksaa oli roiseina paloina paljon. Kastike oli haaleanrus-kean rumaa, mutta sipuli, salvia ja maksan antamat maut tekivät siitä viekoittelevan.

Minä testasin lounaspitsa pizza nordicon (9,20 e). Pohja ja tomaattikastike olivat jälleen ykkösluokkaa, mutta päällysteet pettivät: löysäksi jääneet rasvaiset pekoniviipaleet jäivät syömättä.

Kolmannella testikerralla oli pastojen vuoro. Vieraani spagetti ai drutti di mare (13,70 e) oli valtava ja rehevä.

Hyvin kiinteään pastaan imeytynyt tomaattikastike oli makeanhappaman täyteläistä. Viinin happoisuus sekä pippurien ja runsaan valkosipulimäärän voimakkuus olivat tasapainossa.

Hieno kokemus oli myös minun pasta murgeseni (12,90 e), jossa kerma pehmensi kivasti terävän tomaattikastikkeen makua. Aniksenmakuinen makkara melkeinpä kevensi tuhtia annosta.

Villetta on röyhkeän italialainen ja epätasalaatuinen ravintola, jolle on vaikea antaa pisteitä. Täällä tehdään usein Helsingin parhaat pitsat ja pastat – jos sattuu paikalle oikeana päivänä. Liharuuat ovat taatusti monelle kuivakkaampiin ja hienostuneempiin ruokiin tottuneelle liian ronskeja ja junttimaisia.

Itse asiassa Villettalle kuuluisi kokonaisuutena kolme tähteä, mutta se on ehdottomasti väärä luku, sillä Villetta on kaikkea muuta kuin keskivertoravintola.

Olen ehkä ollut onnekas, mutta minut Villetta on aina tehnyt onnelliseksi.


Teemu Luukka


Kriitikon tähdet 4/5

Villetta, Ruusulankatu 8, 09-498960, www.villetta.fi. Avoinna ti–to 12–22, pe-la 12–23. Lounas ti–pe 12–15.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

HS.fi/ruoka

Hae reseptejä

Arkistossa Ruokatorstain reseptejä jo lähes 5 000.

Hae
RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>