Jonkinlainen puolikeynesiläinen

Sukupolvenvaihdosten suurimmat haasteet tulevat esiin, jos vanha isäntä jää taloon ja kurkkii olan takana täysissä voimissaan. Nuoremmalla on aika vähän mahdollisuuksia tehdä sellaisissa oloissa mitään oikein.

Sympatiseeraan tämän osalta Jyrki Kataista. Valtionvarainministerin työhuoneen joka sopesta tuntuu löytyvän laatikko, josta pomppaa vähänkin kantta raottamalla esiin pieni Niinistö nokassaan lappu, jossa lukee, että "ei näin". Vanhan valtionvarainministerin varjo on pitkä, ja viime eduskuntavaaleissa saadut 60 000 ääntä tummentavat sitä entisestään.

Kesäkuun alkupuolella Niinistö valitteli, ettei valtion taloudenpidosta ole informoitu eduskuntaa, joka ei näin siis voinut arvioida, elikö hallitus yli varojensa. Kuun lopulla tieto oli ilmeisesti kulkenut, kun Niinistö moitti puoluetoveriaan ja seuraajaansa Kataista "jonkinlaisesta puolikeynesiläisyydestä". Valtio siis eli yli varojensa, keynesiläisyys näet merkitsee sitä, että talouden nousuja leikataan vetämällä rahaa markkinoilta, ja laskuja loivennetaan työntämällä sitä takaisin. Jopa velaksi.

Niinistöllä ja Kataisella on linjaero, jota ei julkisuudessa ole järin reposteltu. Niinistön mielestä taantumaa pitää hoitaa pitämällä julkinen talous kunnossa, leikkaamalla kuluja ja kasvattamalla valtion tuloja. Hoikennettu julkinen talous lisää rahamarkkinoiden luottamusta, ja kun raha liikkuu, syntyy myös työtä ja tuotantoa.

Kataisen harjoittama suhdannepolitiikka taas lähtee siitä, että valtion tehtäviin kuuluu myös markkinoiden tukeminen silloin kun apua tarvitaan, ja valtiontalouden kuntoa voidaan hetkellisesti heikentää kansantalouden hyväksi.

Niinistö oli valtionvarainministerinä 90-luvun syvän laman jälkitunnelmissa. Suomi oli sukeltanut oikein kunnolla, kuin Islanti nyt. Kansainväliset lainahanat olivat sulkeutua, ja pahimmillaan valtion kassassa oli rahaa parin viikon menoihin. Maa oli kerta kaikkiaan konkurssin partaalla.

Näissä oloissa oli pakko leikata menoja. Todellakin siis pakko, siitä pitivät huolen kotoisen kassakriisin lisäksi maailmanpankin ja IMF:n silloiset opit: sosialistiseksi epäilty julkinen sektori piti kerta kaikkiaan raivata yksityisen talouden tieltä, muuten ei apua tipu.

Talouden kriisi tarjosi ihanan tekosyyn soukentaa pöhöttyneeksi mielletty julkinen sektori markkinatalouden oppien mukaiseksi. Samalla nämä uusliberalistisen kapitalismin ideologiaa levittävät maailmantalouden metakonsultit tulivat kylväneeksi siemenet nykyiselle kriisille: kun ei säännellä, ei sitten säännellä. Siitä finanssikriisi, kymmenet miljoonat työttömät, amerikkalainen asuntokupla ja muut mukavat.

Uusliberalistisen ideologian mukaisesti talouden sääntelyn purkaminen lopettaa myös suhdannevaihtelut: vain huimia nousuja, ei lainkaan laskuja. Toisin kävi. Finanssikriisi suisti melkein koko maailman lamaan. Maailmanpankki ja IMF ovatkin luopuneet 90-luvun opeistaan ja ryhtyneet "jonkinlaisiksi puolikeynesiläisiksi". Vain työväen presidentiksi pyrkinyt, mutta pääoman puhemieheltä kuulostava Sauli ei. Niinistöllä on jäänyt 90-lukulainen levy grammariin.

Katainen toimii toisin. Kokoomuksen päästyä hallitukseen paineet veronkevennyksiin olivat kovat. Sitähän kokoomukselta aina odotetaan. Katainen kuitenkin malttoi mielensä ja keräsi säätövaraa huonompia aikoja varten voidakseen tasoittaa odotettavissa ollutta laskusuhdannetta.

Jos haluttomuus tuloerojen kaventamiseen sivuutetaan, Kataisen talouspoliittinen päälinja on ollut aivan oikea. Talouden ongelmia ei voi hoitaa niillä keinoilla, joista ongelmat pohjimmiltaan johtuvat.

Tosin haluttomuutta ei pitäisi sivuuttaa. Yleisten inhimillisten syiden lisäksi pienimpien tulojen kasvattamista puoltaa sekin, että jokainen köyhälle annettu euro palautuu välittömästi kotimarkkinoille. Se viedään lähikauppaan eikä Intian valtameren saarille. Nyt siis äkkiä laskemaan pienituloisimpien veroja ja korottamaan peruspäivärahaa. Kyllä se siitä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi