Kolmatta tietä takaisin

Uusliberaalit ovat olleet oudon hiljaista poikaa kuluneina kuukausina. Sääntelemätön markkinatalous on julistettu toimimattomaksi itseänsä porvarihallituksen pääministerin puheissa, eikä kokoomuslaisella valtionvarainministerillä ollut tähän havaintoon juuri huomauttamista. Tuntuisi valitsevan uusi konsensus: kapitalismi on kaunis idea, mutta ei toimi käytännössä. Itse vapaiden markkinoiden Mefisto Georg Bush on viime töikseen presidenttinä alkanut elvyttää jo moneen kertaan manan maille kirottuun keynesiläiseen tapaan.

Vanhasen kolmannen tien julistus asettaa hänet samaan lokeroon, johon 1970-luvun vasemmisto tyrkytti kokkaripuheissaan demareita: kapitalismin toimitusjohtajaksi, jonka tehtävänä on pelastaa vapaat markkinat itseltään kriisin sattuessa.

Ajatuksessa ei sinällään ole mitään vikaa, kovin raikkaaksi sitä ei kuitenkaan osaa kokea. Vanhaselle ”kolmas tie” on jonkinlainen sääntelemättömän markkinatalouden ja hengiltä kontrolloivan sosialismin puoliväli. Näin määriteltyä kolmatta tietä kun kutsuttiin muinaisina aikoina hyvinvointivaltioksi, joka asemoi itsensä juuri kylmän sodan valtaideologioiden puoliväliin.

Alun perin kolmas tie keksittiin tosin pelastamaan sosialidemokratiaa, ei kapitalismia. Käsitteen otti käyttöön Tony Blair, jonka kolmas tie etsi uutta suuntaa vapaiden markkinoiden ja hyvinvointivaltion perustana olleen taloudellisen interventionismin välistä. Kapitalismin ja sosialismin puolivälin sijasta kolmannen tien ekologinen lokero löytyy siis hyvinvointivaltion ja uusliberalismin väliltä. Kriitikoiden mukaan kolmas tie tosin ei kyennyt juuri muuhun kuin keksimään kapitalismin uudestaan.

Saamme nähdä, onko Vanhanen jälleenrakentamassa hyvinvointivaltiota, vai saammeko sittenkin kapitalismia vähän leveämmällä hymyllä ja lisää keskustalaisia kuntia yhdistäviä valtateitä. Ehkä kolmas tie on vain uuden aluepolitiikan verho.

Kansantaloudellisessa katsannossa Vanhasen suunta on varmasti paljon parempi, kuin aiemmin noudatettu sääntelyn purkaminen. Veto on myös taktinen. Tähän asti elvytyskeskustelua ovat hallinneet lähinnä kokoomus ja elinkeinoelämä, jotka ovat odottaneet palkansaajille kohdennettua elvytystä, eli veronkevennyksiä. Ne kun suosivat elinkeinoelämän päättäjiä ja kokoomuslaisia. Vanhanen pisti ikään kuin uuden levyn jukeboxiin sen vanhan ja rahisevan tilalle.

Kataisellekin pitää kyllä antaa tunnustusta. Aina kun Kokoomus pääsee oppositiosta, paineet veronkevennyksiin ovat melkoiset. Juuri sitähän vauraampi väki puolueeltaan odottaa. Katainenkin kuitenkin ymmärsi, ettei kevennyksiä voi ajoittaa suhdannehuippuun, vaan odotti talouden alamäkeä, ja tilaisuutta elvyttäviin veronkevennyksiin. Toisin kuin monet edeltäjänsä kokoomuksessa, Katainen on sitoutunut suhdannevaihteluita tasaavaan politiikkaan.

Ehkä Vanhasen ja Kataisen kaksikko muodostaa uuskeynesiläisen tutkaparin, joka kulkee kolmatta tietä takaisin, jonnekin ikävien ääripäiden puoliväliin.

Siinäkin on uhkansa. Kolmannen tien riskinä on näet aina se, että suuntaus yhdistää kritisoimiensa ääripäiden huonon puolet, tarjoamalla esimerkiksi liikaa kontrollia ja liian vähän heikoimpien auttamista. Suomalaisena huonona kompromissina on usein ollut se, että tuetaan järjestelmiä (Sdp) ja maakuntia (Kesk) ja jätetään ihmiset oman onnensa nojaan (Kok).

Suomessa 1990-luvulla maksettuja pankkitukia ja nykyisiä markkinoiden hätäapusuunnitelmia yhdistää se, että pyritään resurssoimaan järjestelmiä, eikä ihmisiä. Suuren laman aikana rahaa annettiin isoille, mutta ei pienille. Tämä uhkaa toistua. Pankkikriisi olisi yhtä hyvin voitu hoitaa niinkin, että olisi tuettu maksuvaikeuksiin joutuneita ihmisiä ja pienyrityksiä, saantivaikeuksiin joutuneiden pankkien sijasta. Velallisten pelastaminen pelastaa myös velkojat, velkojien pelastaminen taas vain pääoman.

Odottakaamme nyt Kataisen talouspoliittista avausta. Ehkä Katainen puolestaan tarttuu siihen, että rahat pitää antaa ihmisille, sen sijaan että rakennettaisiin moottoritie Viitasaarelta (Kesk) Ranualle (Kesk). ”Ihminen” tarkoittaa tässä katsannossa tietenkin hyvätuloista palkansaajaa, joka hyötyy veronkevennyksistä eniten.

Kuhan haluaisi elvyttää nostamalla opintotukia ja peruspäivärahaa? Pienituloisimpien saamat lisärahat kun menevät lähikauppaan ja kotimarkkinoille, eivät uusiin kaukaisiin lomakohteisiin tai asumattomiin korpiin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi