sunnuntai 21.3.2010 | Pentti  Onnittele e-kortilla

Puolustusvoimat ja hiihtotaito

13.10.2009 8:00

Keskustelu puolustusvoimista on jämähtänyt kysymyksiin määrärahoista, palkka-armeijasta ja Nato-jäsenyydestä. Hyvä että näistäkin puhutaan, mutta olennaisin asia on jäänyt käsittelemättä. Nimittäin se, onko koko laitos itse asiassa tehtäviensä tasalla.

Puolustuslaitoksen palvelukseen hakeutuu sinällään ihan fiksua väkeä. Sotahullut ovat harvassa, paljon enemmän on niitä, jotka oikeasti haluavat palvella yhteistä asiaa ja tehdä työtä, jolla on tarkoitus. Mutta jo heidän motivaationsa takia olisi tärkeää, että itse laitos lakkaisi käymästä edellistä sotaa ja kääntäisi katseen seuraavan ehkäisemiseen.

Itse palvelin jo lakkautetussa Savon prikaatissa 1980-luvun lopulla. Harmaa vuosi oli sinällään ihan ok, en kokenut palvelusta mitenkään traumatisoivana, mutta enpä sen puoleen mielekkäänäkään. Esimerkiksi silloin, kun harjoiteltiin ydinhälytystä.

Se on sellainen tilanne, että valpas tähystäjä havaitsee atomipommin räjähdyksen, jolloin kaikki komennetaan maahan sadeviittojen alle. Kun vaara on ohi, puhdistaudutaan laskeumasta hankaamalla kaverin selkää havuilla ja jatketaan annettua tehtävää. Sadeviittaa kutsuttiin armeijaslangissa syystäkin taikaviitaksi.

Puolustusvoimissa harjoitellaan edelleenkin erilaisten strategisten kohteiden suojelua. Mennään radiomastolle, pystytetään pari puomia ja opetellaan kysymään tunnussanaa mastoa lähestyviltä. Ihan kuin se ohjus, joka on ammuttu strategiseen kohteeseen, todella pysähtyisi miettimään että minkähänlaisen tunnussanan esittäisi.

Puolustusvoimien palveluksesta eronnut ystäväni tiivisti asian näin: armeijan taktiikka perustuu siihen, että ollaan olevinaan helvetin ovelia ja koukataankin sivusta, ja lähdetään siitä, että vihollinen ei osaa hiihtää. Ei osaa, ei. Liikkuminen tapahtuu erittäin nykyaikaisilla panssarivaunuilla.

"Vihollinen" tarkoittaa näissä puheissa Venäjää, kahdesta syystä. Armeija käy edelleen talvisotaa, joka käytiin Venäjään vastaa, ja toisekseen, Venäjä on ainoa potentiaalinen turvallisuusuhka, sanoivat ulkopolitiikan liturgit mitä tahansa. Jos Ruotsi hyökkää, minä ainakin lupaan antautua heti.

On huomattava, että Venäjä on vain potentiaalinen turvallisuusuhka. Nykyhallinnolla varustettu Venäjä ei lähde sotimaan EU:n jäseneksi ryhtynyttä naapuriaan vastaan.

Mutta mikään ei takaa sitä, että nykyhallinto on ikuinen. Voidaan kuvitella maailma, jossa Kremlin valloittavat kiihkonationalistit, jonkinlainen perusvenäläinen suuntaus, jolle Venäjä on pienten naapurikansojen ainoa koti. Nähdäkseni tämä utooppinen, mutta silti mahdollinen tulevaisuuskuva on ainoa järkevä syy pitää puolustusvoimia ylipäätään yllä.

Sotilaallisella koulutuksella on, ja voi olla, vain kolme eri tehtävää: opetetaan tekniset taidot, joilla käytetään erilaisia laitteita, opetetaan tavat, joilla toimitaan kyseisessä organisaatiossa, ja opetetaan se, että joskus on pakko.

Mutta näiden opettelu ei tunnu kovin mielekkäältä, jos valmistaudutaan ampumaan ritsalla hävittäjiä tai tuhoamaan panssareita peitsillä tai kertasingoilla (eräänlainen mekaaninen ritsa joka on tehokkaimmillaan lyömäaseena). Koulutuksen pitäisi olla jonkinlaisessa suhteessa siihen, mihin taitoja tarvitaan.

Teknistyneessä sodankäynnissä tarvitaan enemmän torjuntaohjuksia ja vähemmän lihaksia. Joukkojen lukumäärää tärkeämpää on se, että porukka on tehtäviensä tasalla. Kutsunnat voisivat olla paljon valikoivampia, ja kohdistua tasapuolisemmin kumpaankin sukupuoleen.

Ilmastonmuutoksen lämmittämien talvien tuottama huoli on nykyistä tilannetta ajatellen surkuhupaisan kuvaava: kun talvet ovat yhä vähälumisempia, on kauhisteltu sitä että nuoriso ei opi hiihtämään. Vain hiihtotaitoiset selviävät näet talvisodasta.

Eikö ole juolahtanut mieleen kysyä, että mihin sitä hiihtotaitoa tarvitaan, jos ei ole lunta?

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.