Suostuisiko kukaan ministeriksi?

Nimeni putkahti esiin Vihreiden puheenjohtajapelissä – taisi olla viime torstaina. Kiitän kunniasta. Se siitä. Vietän iltani mielummin pulkkamäessä. Sitä paitsi hallituspuolueen puheenjohtajan pitäisi olla istuva kansanedustaja.

Varsinaisesta pelistä ei kyllä sinällään ole kysymys, koska ehdokkaita ei tahdo löytyä. Puheenjohtajanvalinnasta saattaa tulla ennätysmäisen tylsä, jos Anni Sinnemäki jää ainoaksi ehdokkaaksi. Ja samalla vähän nolo: vihreiden piti näet olla edistyksellisesti ensimmäinen puolue, joka valitsee johtajansa jäsenäänestyksellä. Jos vastaehdokkaita ei ilmaannu, vain matalaksi jäävä äänestysprosentti erottaa prosessin hyvin muistamistamme yhden ehdokkaan vaaleista naapurimaassa.

Tilanne on kuitenkin kimurantti. Vihreiden kirjoitetut säännöt antaisivat mahdollisuuden venyttää Tarja Cronbergin puheenjohtajuutta vielä kahdella vuodella, mutta kirjoittamattomien sääntöjen mukaan kaksi kautta riittää. Sai riittää Soinivaarallekin, jota varten vihreiden perinteistä neljän vuoden rotaatioperiaatetta alun perin väljennettiin. Lisäksi tapoihin kuuluu, että kerran valittua ei valita uudestaan. Suurin osa puolueen ykkösketjusta on siis pois pelistä: Pekka Haavisto, Tuija Brax, Heidi Hautala, Satu Hassi, Osmo Soininvaara ja Pekka Sauri olisivat päteviä, mutta puheenjohtajina jo täysinpalvelleita. Ja uuden puheenjohtajan kun pitäisi nousta työministeriksi Cronbergin tilalle – puolueen ainoa juristi Tuija Brax näet hoitaa oikeusministerin tehtävää eikä ole kierrätettävissä.

Puoluejohtajuuden kylkiäisenä lankeavan työministerin pestin luulisi aiheuttavan kuhinaa varsinkin vihreiden kansanedustajien keskuudessa, mutta asetelma on täsmälleen päinvastainen. Anni Sinnemäki on siksi vahva ehdokas, että vastaehdokkaan asema on jo sinällään epäkiitollinen. Mutta suurempi pommi piilee ministerin pestissä. Tarjolla on asema rättinä, jolla elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen pyyhkii superministeriönsä lattiat.

Työnjako on se, että työministeri vastaa työttömyyteen liittyvistä kysymyksistä, itse elinkeinotoiminta kuuluu Pekkariselle. Pekkarinen kaataa maakuntiin rahaa, vihreän työministerin tehtäväksi jää lakaista jäljet. Pekkarinen on asiantuntevimpia, ahkerimpia ja sinnikkäimpiä ministereitä koko hallituksessa. Kampoihin laittaminen teettää pitkiä päiviä, ja lisäksi pitäisi osata tehtailla mediaseksikkäitä aloitteita vähintään saman tahtiin kuin Jyväskylän pikku jättiläinen. Pekkarinen edustaa oman puolueensa talouselämämyönteistä ja samalla maakuntahenkistä siipeä. Vihreän ministerin näkökulmasta luvassa on todella kovaa vääntöä aatteellisesti kovin ikävistä asioista. Kuten tukipaketeista, luontoarvoiltaan kyseenalaisista energiaratkaisuista, Vuotoksesta ja ties minkä asian maakunnallistamisesta työllisyysvaikutusten verukkeella.

Sellainen ratkaisukin on toki mahdollinen, että nykyiset vihreät ministerit jatkavat tehtävissään, ja uusi puheenjohtaja keskittyy omiinsa. Mutta hallituskumppanit tuskin tuulettavat, jos yksi puolue ilmoittautuu vapaamatkustajaksi. Vihreiden puheenjohtajan jääminen hallituksen ulkopuolelle tarkoittaisi näet sitä, että seuraavissa vaaleissa vihreillä olisi tarjolla raikas ja ryvettymätön vaihtoehto, joka voisi kerätä tuoton sekä hallituksessa olemisesta, että opposition viattomuudesta. Hallituksen ulkopuolinen vihreä puheenjohtaja voisi puhua vaalitenteissä hallituksen virheistä monikon toisessa persoonassa ja esittää tahratonta vaihtoehtoa.

Varteenotettavin nimi Sinnemäen haastajaksi – ja sellaista todella tarvittaisiin – on Oras Tynkkynen, joka perinteisessä Vihreiden kahtiajaossa kuuluu fraktioon muu Suomi. Ärhäkkään Sinnemäen ja eteerisen Tynkkysen välinen vääntö tarjoaisi ainakin hyvän draaman. Kunhan Tynkkynen vain suostuisi.

Molemmat sopisivat tehtävään. Sinnemäki osaisi vääntää jopa Pekkarisen kanssa, eikä substanssipuolellakaan pitäisi olla ongelmia. Tynkkynen taas osaa esiintyä kokoavasti ja on parhaimmillaan innostaessaan ja motivoidessaan joukkoja. Mahdollinen ratkaisu olisi sekin, että Vihreät istuttavat Sinnemäen työministeriksi ja Tynkkysen puheenjohtajaksi. Tynkkynen kun osallistuu jo hallituksen ilmastopoliittisena asiantuntijana sen työskentelyyn. Jos Tynkkynen ei suostu, Vihreiden eduskuntaryhmässä näytellään vielä pitkään hyvin omituista tuolileikkiä, jossa kilpaillaan siitä kenen ei tarvitse istuutua ainoalle tuolille, ja jossa englantilaisen herrasmiehen hovielkein pyydetään että joku toinen istuisi.

Tarjolla olisi hyvin palkattu ja haastava työ, näkyvä asema ja oma autonkuljettaja. Näyttää kuitenkin siltä, että Vihreät ajavat mielummin bussilla.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi