Talouden taantuessa joulu tulee jyrmyin askelin

Kuluneiden viikkojen aikana on odotettu kahta asiaa: joulua ja talouden romahdusta. Yhtä hartaasti, vaikka joulussa on kyse antamisesta ja saamisesta, taantumassa taas vain menettämisestä.

Pohjimmiltaan odotusten kohteena on ollut yksi ja sama asia, joka ei liity lahjoihin, voittoihin, kurjistuviin osavuosikatsauksiin, eikä liioin lihapatoihin: Se, että kiire vähän hellittäisi, se, että ehtisimme omistautua hetkeksi myös toisillemme, ja se, ettei totuus sittenkään löydy tavarasta, painoi pukin kontti sitten miten paljon tahansa.

Talouden laskusuhdanne on toki sinällään vakava ja ikävä asia. Se tuottaa työttömyyttä, maksuvaikeuksia ja inhimillistä kärsimystä.

Silti jokainen laskusuhdanne on salaisesti myös toivottu vieras.

Taantuma merkitsee yhteisen uskon ja jaetun illuusion kriisiä. Se alkaa, kun emme enää osaa pitää työlle uhrautumista elämän arvokkaimpana päämääränä, eikä tavara yhtäkkiä tunnukaan niin tärkeältä, että lisää pitäisi saada vaikka velaksi. Talouden suhdanteet ovat ensisijaisesti kollektiivisen mielemme muutoksia, ja vasta toissijaisesti talouden itsensä sisäistä liikettä.

Nykyinen taantuma – ei kannata puhua lamasta, koska tällä notkahduksella ei ole mitään tekemistä 90-luvun laman katastrofaalisten mittasuhteiden kanssa – syntyi joukosta sinällään objektiivisia syitä: oli kiinteistöjen hintojen yliarvostusta, holtitonta luototusta ja osakkeiden kohtuutonta kurssinousua; pääjohtajien palkkiot hipoivat alempaa avaruutta. Huolimatta siitä, että taloustiede osoittaa jokaiselle suhdannekäänteelle aina eri syyn, taloussyklin kaava on silti aina sama. Aluksi alamme ahnehtia hyvää, talous kasvaa ja työpäivät pitenevät. Sitten tapahtuu ylilyöntejä, tehdään ylitöitä, velkaannutaan, syntyy kupla, joka puhkeaa.

Seurauksena talouden toimijat menettävät keskinäisen luottamuksensa, ja markkinat ajautuvat kaaokseen. Valtio huudetaan apuun. Hetken menee huonosti, kunnes kaikki alkaa alusta.

Nyt alkaneen taantuman merkit olivat selvät jo viime keväänä. Ja nyt en puhu amerikkalaisten asuntosäästäjien Subprime-luotoista, vaan tuttavieni tunnelmista. Uraa tekevät kaverit alkoivat yhtäkkiä epäillä ammattinsa mielekkyyttä. Menestys ei tuntunut enää yhtä hienolta kuin viikonloppu mökillä. Yhteisvastuusta ja yhteisöllisyydestä alettiin taas keskustella, muuallakin kuin Juttutuvassa, tai Jokelan ja Kauhajoen kriisiryhmissä.

Syksyn mittaan henkisten arvojen etsintä jatkoi kasvuaan. Ihmiset eivät enää kerskailleet ylitöillään, perheen yhteinen aika nousi sesongin suureksi hitiksi ja kokeellinen lyriikka sai uusia ystäviä.

Taantuma tuli koska toivoimme sitä. Taantuma, joka kyllä laskee työllisyyttä, mutta myös psyykelääkkeiden käyttöä, itsemurhalukuja ja väkivaltarikollisuutta. Nekin ovat osa talouden sykliä. Ja sallikaa että ennustan: tänä jouluna turvakodeissa on rauhallisempaa kuin kuluneina vuosina. Näin talous toimii.

Ehkä tästä tulee hyvä joulu. Meillä on vielä rahaa, koska taantuma vasta tekee tuloaan, mutta samalla olemme heränneet nousukauden harhoista. Emme usko talouden pakkoihin yhtä sokeasti kuin aiemmin.

Taantuma on totuuden aikaa ja kynttilöiden valossa mittasuhteet näyttävät mielekkäiltä. Taantuma ei ole katastrofi. Se on välttämättömyys. Ilman sitä emme kestäisi uutta nousua uusine uhrauksineen, pakkoineen ja välttämättömyyksineen. Emme jaksaisi ahnehtia, ellemme hengähtäisi välillä. Emme jaksaisi uskoa, ellemme välillä saisi maistaa myös totuutta.

Siksi meillä on myös joulu. Se on lyhyt ja iloinen totuuden hetki muuten valheellisessa vuotuiskierrossamme. Jouluna näyttäytyy olennaisin, jonka vain syvin lama saattaa muutoin tavoittaa. Ja tänä vuonna se marssii, vallankumousrunoilija Väinö Veriviirin sanoin, jyrmyin askelin. Sekin on vallankumous, sillä pukin tullessa valta annetaan lapsille ja lapsenmielisille, järkevien aikuisten seuratessa osattomina sivusta.

Siis hyvää joulua, hyvät ihmiset. Talous taantukoon hetken, kunnes taas jaksamme aloittaa alusta. Joulu sentään kuuluu kaikille, talouden laskut taas erääntyvät useimmiten niille, jotka hyötyivät noususta kaikkein vähiten.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi