Uusi pääministeri?

Poliittinen journalismi on alkanut muistuttaa laivanupotuspeliä, sillä erotuksella, että jokainen laukaus osuu, mutta laiva ei vaan uppoa.

Keskustan poliitikot taas vaikuttavat teinikatraalta, jonka bileet keskeytyivät vanhempien palattua yllättäen kotiin. ”Mitään näyttöä lakien rikkomisesta ei kuitenkaan ole”, sopertaa kaiken keskellä absolutistiksi esittäytyvä nuorukainen, samalla kun jokaisesta kaapista löytyy vajaita ja kumottuja, jos vain viitsii avata oven.

Median kärkkään uutisoinnin takana on paitsi aitoa huolta politiikan moraalista, myös ihan yhtä vilpitön halu ratsastaa matti meikäläisen poliitikkokaunalla, ja parhaassa tapauksessa päästä upottamaan tasavallan hallitus. Toimittajapiireissä juuri tämä sulka on näet se halutuin. Anneli Jäätteenmäen pudottanut Pekka Ervasti valittiin vuoden journalistiksi, Vanhasen kaatajalle on sama kunnia luvassa.

Jos Vanhanen todella kaatuu – vain naisethan eroavat meillä omatoimisesti – pitäisi alkaa jo kartoittaa vaihtoehtoja. Pitäisikö järjestää uudet vaalit ennen kuin uutta vaalirahalakia edes ehditään säätää?

Olisivatko verovähennyskelpoisista ay-liikkeen jäsenmaksuista (ja siten väärinkäytetystä julkisesta rahasta) vaalitukensa saaneet demarit parempi vaihtoehto?

Vai pitäisikö valta antaa mahdollisen rökälevoiton saaville viattomille, kuten vihreille ja perussuomalaisille? Minkälainen hallitus siitä tulisi?

Yksi tapa kriisin ratkaisemiseksi voisi olla se, että Vanhanen väistyisi ja tilalle valittaisiin – niin, kuka? Mauri Pekkarinen?

Vaalirahaskandaali saa osan voimastaan siitä, että kaupunkilaiset journalistit pääsevät sen varjolla lyömään kepua oikein kunnolla. Arkkikepulainen Jyväskylän pikkujätti vasta olisikin varsinainen palkinto hyvin tehdystä työstä. Eikä muitakaan vaihtoehtoja oikein ole. Vetovastuun siirtäminen kokoomuksellekaan ei paljon auttaisi, ovat näet aika syvällä samassa sopassa.

On päivänselvää, että kriisiä ei voi kuitata vetoamalla maan tapaan, eikä sen ratkaisemiseksi riitä, että säädetään laki, joka kieltää julkisen rahan käytön ehdokkaiden tukemisessa. Yhtä päivänselvää on se, että mitään kovin selkeää ratkaisua ei ole näköpiirissä.

Olennainen kysymys skandaalissa on se, mitä tiesimme asiasta aikaisemmin, ja mitä olemme saaneet tietää lisää. Itse muistelen tienneeni ennen ensimmäistäkään paljastusta sen, että kokoomus ja kepu ovat saaneet avokätistä tukea elinkeinoelämältä, vasemmisto taas lähinnä ay-liikkeeltä (siitä alkaen kun KGB ja CIA menettivät mielenkiintonsa vasemmistomme keskinäisiin kähinöihin).

Nyt tiedän, että elinkeinoelämä todella tukee kokoomusta ja kepua, vasemmisto taas saa tukea ay-liikkeeltä. Lisäksi olen saanut tietää, että suuret puolueet ovat käyttäneet käsittämättömät määrät energiaa salatakseen asioita, jotka kaikki jo tiesivät.

Puolisalaileva maan tapa on eri asia kuin todelliset rikkomukset, joita on tehty. Koska minkä tahansa rahan vastaanottaminen näyttää näinä päivinä likaiselta, palautettakoon mieleen, että todellisia väärinkäytöksiä on kahta lajia: on väärin myöntää puoluekaverille tai itselleen yleishyödyllistä rahaa, jolla pitäisi tukea nuorten hyvinvointia. Lisäksi on väärin vastaanottaa vastikkeellista yksityistä rahaa, jolla sitten vaalien jälkeen kaavoitetaan Sukarille ostoskeskuksia, jonnekin kanervikkoon kauas kaikesta.

Kolmas väärinkäytöstyyppi ei ole vielä tullut lainkaan esiin. Olen joskus ihmetellyt, miten kevyin perustein suomalaisissa pikkukaupungeissa on purettu vanhoja kauniita taloja nykyaikaisten, täysin tyylittömien ja kaupunkikuvaan sopimattomien tötteröiden tieltä. En ihmettele enää.

Koko julkinen keskustelu on rajoittunut toistaiseksi vain eduskuntavaaleihin ja niissä ehdokkaille ja puolueille jaettuun tukeen. Iso pommi muhii kuitenkin paikallistasolla. Kuka rahoittaa piirijärjestöjä ja paikallisosastoja, ja mitä sillä rahalla saa? Veikkaisin, että sillä rahalla saa liiketilaa kaupungin parhailta paikoilta kautta maan.

Neljäs ja vähintään yhtä vakava kysymys on se, onko Vanhanen tietoisesti päästellyt perättömyyksiä unohdellessaan rahoituskuvioiden yksityiskohtia. Jos on, silloin pääministerin on vaihduttava (mutta ei välttämättä hallituksen). Tämäkin asia pitää perata huolella.

Presidentinvaaleissa ymmärrän oikein hyvin, jos ehdokas itse ei ole tietoinen kampanjansa rahoituksen yksityiskohdista, mutta pääministerin virka-asunnossa järjestetyn liikemiestapaamisen unohtaminen tuntuu aika erikoiselta, teemana kun oli isojen rahojen järjestely ja huolellinen kohdentaminen siten, että porvaripuolueet voittavat vaalit. Onko tämä vain pieni kuriositeetti, joka kepun puheenjohtajalta unohtuu tuosta vain?

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi