Kuminilkan paluu

Viime vuosien talouskeskustelu on ollut pääasiassa syyllisten etsimistä. Poliitikko toisensa jälkeen on yrittänyt profiloitua markkinakriisien kylmäkätiseksi kaitsijaksi huutamalla milloin minkäkin syntipukin nimeä. Se on muistuttanut minua eräästä lapsuuteni tapahtumasta.

Oli 80-luvun alku ja kevät. Kerrostalopihamme sadevesikaivo tukkeutui. Pihalle nousi valtava lätäkkö. Paikalle kutsuttiin huoltoliikkeen säiliöauto.

Me lapset seurasimme operaatiota silmä kovana. Noina vuosina televisiosta tuli niin vähän kelvollista katsottavaa, että tällaisen tapauksen viihdearvo oli korvaamaton.

Lätäkkö pumpattiin pois ja kaivo avattiin. Sieltä löytyi muun roskan seasta jääkiekkomaila. Joku oli kai tunkenut sen sinne kaivonkannen raosta.

Taloyhtiömme isännöitsijä – sivumennen sanoen lapsille ilkeä ja tämän maailman kukoistuksen kannalta täysin turha puupää – tutki mailaa, jonka lapa oli poikki.

– No niin. Tässähän lukee syyllisen nimi, hän sanoi ja tihrusti voitonriemuisena mailan varteen piirrettyjä tussikirjaimia. Hän lausui pahantekijän nimen:

– Ilkka Kuminilkka.

Isännöitsijä ihmetteli, miksi me lapset nauroimme. Pian hän tajusi, mutta liian myöhään pelastaakseen kasvonsa.

Hetkeksi Ilkka Kuminilkasta tuli minulle puolimyyttinen mielikuvitushahmo. Kuvittelin hänet laihaksi silmälasipäiseksi pojaksi, joka ovelilla piloillaan sotkee aikuisten tärkeilevät suunnitelmat.

Ilkka Kuminilkka on ajoin palannut mieleen seuratessani poliitikkojen yrityksiä pyristellä uskottavasti talouskriisien kurimuksessa. Viimeksi Kreikan romahdus kiihdytti retoriikan mielikuvitukselliseksi niin meillä kuin muuallakin Euroopassa.

Markkinapaniikista syytettiin mm. talousjärjestelmän pimennoissa lymyäviä keinottelijoita, ilkeitä hedge-rahastoja, vihamielistä lehdistöä ja valtionlainojen lyhyeksi myyjiä. Kreikan varapääministeri taustoitti maansa vararikkoa natsien kultavarkauksilla. Eräs oma kansanedustajamme syytti "kaiken maailman onassiksia ja sorbusketkuja". Siitä on enää pieni askel Ilkka Kuminilkkaan.

Lämpenevällä planeetalla sotkuisten velkavastuiden digitaaliset ukkosmyrskyt siirtyvät valonnopeudella mantereelta toiselle. Käsittämättömäksi kasvaneen globaalin rahoitusarkkitehtuurin varjoissa poliitikkojen epäkiitollinen tehtävä on ymmärrettävien syyllisten osoittaminen äänestäjilleen. Ja varsinkin vaalien alla on houkuttavampaa syyttää kasvotonta markkinavihollista kuin yrittää puhua siitä, mistä näissä ongelmissa on kyse: meitä toisiimme yhdistävästä yli varojen elämisestä.

Kirjoittaja on turkulainen kirjailija.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi