3.3.2010 9:13
Hämäränä talvipäivänä taustoitin romaania. Tutkin Google Earthin satelliittikuvia Frankfurtin seudun moottoritieverkosta. Ruuhkaisia kaistoja täplittivät rekat ja henkilöautot, joiden sisään saattoi kuvitella hetkeen jähmettyneitä ihmisiä.
Kuljin E42-tietä itään kohti Heusenstammin pikkukaupunkia. Tienlaidan metsän yllä oli kolme kuvaketta. Vein hiiren osoittimen yhden päälle.
Näytölle ilmestyi teksti Jüdischer Friedhof, juutalainen hautausmaa.
Avasin kuvan.
Kesän valo lankesi vehreään hautalehtoon. Köynnösten kiertämien saarninrunkojen ja heinien suojissa oli viitisentoista vanhaa hautakiveä. Jotkut kaiverrukset olivat hepreaa, toiset saksaa.
Taustalla sammaloitunut muuri rajasi ulos maailman, jossa ihmiset ohjasivat täysperävaunurekkoja, käyttivät tietokoneita, riitelivät rahasta ja sikisivät.
Kuva oli niin elävä, että itsensä saattoi kuvitella lehtoon, kuulemaan etäisen liikenteen kohinan, linnunlaulun, lehvistöissä suhisevan tuulen ja valopälvissä surahtelevat hyönteiset.
Lähimmässä paadessa oli liljakaiverrus ja kulmikas laki.
Hier ruht Karoline Rollmann.
Kivi kertoi juutalaisnaisen eläneen 1837–1926. Laskin hänen saavuttaneen 88 tai 89 vuoden iän. Hän oli kuollut Weimarin tasavallassa, seitsemän vuotta ennen kansallissosialistien valtaa, 84 vuotta ennen kuin eksyin hänen haudalleen. Hänen tyttönimensä oli ollut Levy. Mietin, oliko hän ollut pitkä vai lyhyt, siro vai vankka, sopuisa vai särmikäs kuten kivensä.
Mittasin matkan haudalta kotikadulleni, taloni oven eteen: 1 430 kilometriä ja noin 90 metriä.
Jätin lehdon ja suljin tietokoneen. Olo oli epätodellinen – kuten kuolevaisuusajatusten yllättämällä on. Omat ääriviivat tuntuivat utuisilta. Työtarmon tilalla oli tyyneys. Miksi hosua yhtä kirjaa, pianhan minä olen multaa ja tukko hiljaista heinää.
Englannin slangisana "harolding" tarkoittaa hautausmailla kuljeskelua ja tunnelmointia. Se viittaa Harold ja Maude -elokuvaan, jonka päähenkilö on ventovieraiden hautajaisissa viihtyvä, kuoleman ja itsemurha-ajatusten riivaama nuori mies.
Teknologia jäsentää suhdettamme aikaan ja paikkaan ja samalla elämään ja sen päättymiseen. Kenties verkossa kulkee jo joukoittain digitaalisia hautausmaaturisteja miettimässä ihmisen hetkellisyyttä.
Vaikka sovellukset kehittyvät, perusasiat säilyvät: jonain päivänä aikamme päättyy ja virtuaalinenkin paikka katoaa. Kiinnostuneille verkkoharoldeille: Karoline Rollmannin hauta löytyy sijainnista 50°04'00.86'' P ja 8°47'58.64'' I.
Sitä en tiedä, missä Karoline itse on, eikä tiedä Googlekaan.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi