Perse jäässä ei hymyilytä

Se tapahtui vaivihkaa: kotini kylmeni.

Se alkoi jalkojen viluna lattiaa vasten. Lämpötila laski kunnes nurkista hohkasi Jakutian jäämerellinen sää. Matalimman lukeman mittasin kylpyhuoneesta: 12 celsiusastetta.

Päiväni kuluivat töissä muualla. Kotona hytisin olohuoneen ikkunan edessä. Kadulla touhukkaat talvisuomalaiset kulkivat villakerrastoissa ja toppahousuissa, pipo syvällä päässä, ja näyttivät syntyneen tätä vuodenaikaa varten.

Lämpökriisi kärjistyi helmikuussa Tampereen kirjamessujen jälkeen. Vietin viikon lomaa. Kirjanjulkaisujuhlat venyivät. Kylässäni kävi Lontoossa asuva ystävä – bless you – jonka kanssa soitimme yöllä musiikkia ja möykkäsimme. Sain sekä talon että naapureiden vihat päälleni.

Epäkäytännöllinen mieli on kantajalleen kirous. Jos kaltaisiani olisi enemmän, lajimme ei olisi laskeutunut puusta ja aloittanut hoipertelevaa ja sotaisaa maailmanvalloitusta. Istuisimme yhä lehvästössä kurkistelemassa alas ja miettimässä, mihin asti maankamara yltää.

Kun epäkäytännöllinen mieli kohtaa ongelman, se ei etsi ratkaisua vaan pahentaa ongelmaa suhteettomilla tulkinnoilla. Sen sijaan, että olisin soittanut isännöitsijälle, aloin nähdä väliaikaisessa lämmönlaskussa henkilökohtaisia ja metafyysisiä merkityksiä.

Uskoin, että huoneiden kylmyys kuvasti elämänvirtani ehtymistä. Olin saanut elää onnellisia aikoja, työn ilon, kesän valon ja rakkauden vuosia. Nyt ne olivat ohi. Edessä odotti hajoaminen, jossa avaruuden musta jää tunkeutuisi ytimiini ja särkisi minut.

Makasin vällyjen alla ja luin William Styronin Pimeän kuvaa, depressiosta kertovaa lohtukirjaa. Kuudennessa luvussa Styron kuvaa kriisinsä kärjistymistä. Hän kirjoittaa jäähyväiskirjettä. Talon keskuslämmitys on rikki. Hän istuu olohuoneessa kylmää vastaan käpertyneenä.

Styronin pelastaa elokuvassa esitetty Brahmsin Alttorapsodia. Se tuo hänen mieleensä "kaikki ilot, jotka taloni oli kokenut: lapset, jotka olivat juoksennelleet sen huoneissa, juhlat, rakkauden ja työn, kunniallisesti ansaitut torkut, äänet ja eloisan hälinän, kissojen ja koirien ja lintujen uusiutuvat joukot."

Styronin innoittamana soitin käytännölliselle isälleni, joka asuu itse remontoimassaan omakotitalossa. Pyysin häneltä sylyksellisen halkoja poltettaviksi keittiöni Porin Matti -uunissa.

Isäni tuli ja toi halkojen lisäksi lämpöpuhaltimen. Hän säteili tahtoaan omin käsin toteuttaneen sukupolven mutkatonta ongelmanratkaisukykyä.

Viritin tulen. Käynnistin puhaltimen. Istuin liekkien edessä kuolleen mummini villahuopa harteilla. Tuijotin tulta ja mietin, moniko neljääkymmentä lähestyvistä ystävistäni oli yhtä avuton. Minun teki mieli soittaa ja kysyä: Tuliko teistäkin tällaisia?

Mutta uunissa tuli paloi kysymyksiä kysymättä, merkityksiä miettimättä ja lämmittelijää arvostelematta, kuten tulen vanha kaunis tapa on.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi