Vakavat, ehdottomat ja pessimistiset

Palataan ajassa hiukan taaksepäin.

Toukokuun puolivälissä HS:n kulttuurisivuilla arvosteltiin Mitä Houellebecq tarkoittaa? -esseekokoelma. Siinä yhdeksän kotimaista kirjoittajaa esittelee käsityksiään ranskalaisen Michel Houellebecqin kirjallisesta tuotannosta. Runoilija ja suomentaja Olli Sinivaara päätti suopean arvionsa teoksesta näin: "Vakavien, ehdottomien ja pessimististen nykykirjailijoiden kriittisistä arvostuksista lukeminen on antoisaa. Yleisen arvottomuuden keskellä se tuo lohtua."

Koska olen yksi kokoelman kirjoittajista, Sinivaaran sanat jäivät mietityttämään minua.

Yleisellä arvottomuudella Sinivaara tarkoittanee julkisen keskustelun kyvyttömyyttä kyseenalaistaa talousvetoisen yhteiskuntamme selviöitä. Sellaisesta lehtien kulttuurisivuilla on tapana huolehtia, ja hyvä että edes siellä. Mutta hankalampi on Sinivaaran käsitys, että kirjailijoilla – ainakin siis kokoelman kirjoittajilla – on arvoja, vielä ilmeisen painavia sellaisia.

Mietin, olenko itse "vakava, ehdoton ja pessimistinen nykykirjailija". Totesin, että olisi karkea vale väittää niin. Ehkä olen kokoelman muiden kirjoittajien rinnalla arvovammainen. Omat arvoni kun tuntuvat olevan korkeintaan puoliarvoja, väliaikaisarvoja, eksistentiaalisen takinkääntäjän arvoja. Saatan aamun uutiset luettuani suistua epätoivoon, puolipäivän aikoihin elän totuudessa ja kauneudessa, ja illan pimetessä sisältäni nousee huokaus: Kaikki on sittenkin kieroa ja turhaa.

Ehkä tästä arvojeni ailahtelusta johtuu, etten enää jaksa lukea ohjelmallisen pessimististä kirjallisuutta, joka osoittaa, että nykykapitalismissa ihminen elää ja kuolee kuin koira ja maailma mätänee käsiin. Yhtä vähän janoan virvoituskirjallisuutta, joka opettaa aikamme olevan tenhoavaa ja värikylläistä kuin Ruotsin hovissa, kunhan syömme kasviksia.

En yleensäkään ymmärrä, mitä taiteilija tekisi johdonmukaisilla arvoilla. Taideteos ei ole looginen päättelyketju, joka todistaa olemassaoloa koskevan väittämän. Käsittääkseni kirjailija kirjoittaa selvittääkseen, onko hän sinä päivänä vakava ja ehdoton pessimisti vaiko huoleton ja pilaileva optimisti.

Taiteilijat ovat usein ihmisiä, joilla on vaikeuksia pysyä uskollisina arvoilleen. Jos itselläni olisi vakavia ja ehdottomia arvoja, en juuri kirjoittelisi. Minusta olisi tullut pappi, sotilas tai maratoonari.

Kirjoittaja on kirjailija.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi