Vapaita lintuja vai ei

Kertokaa minulle: kannattaako tällaisessa maailmassa uskoa taiteeseen?

Amerikkalainen säveltäjä John Cage onnistui kirjoittamaan taiteesta useita viisaita sanoja. Eräästä hänen päiväkirjamerkinnästään on tullut minulle tärkeä. Se kertoo Cagen säveltäjäkollegasta Morton Feldmanista. Se menee näin:

"Taiteilijat puhuvat paljon vapaudesta. Niinpä Morton Feldman pohdiskeli sanontaa 'vapaa kuin taivaan lintu' ja lähti yhtenä päivänä puistoon. Hän vietti jonkin aikaa katsellen noita höyhenten peittämiä ystäviämme. Kun hän palasi, hän sanoi: Tiedättekö mitä? Eivät ne ole vapaita; ne tappelevat ruoanmurusista."

Olen ajatellut tuota Cagen kertomusta seuratessani vuoden 2010 kirjallisuuskeskusteluja. En ymmärrä, miksi me kirjailijat puhumme niin paljon rahasta ja maineesta. Olemmeko alkaneet puhua samaa kieltä kuin muu maailma? Olemmeko siirtyneet Jacques Eijkensin äänilajiin? Totta kai me tappelemme ruoanmurusista, mutta onko meillä muuta sanottavaa?

Kirjoitan tästä pientä kansanosaa koskettavasta aiheesta siksi, että olen huolissani. Meidän kirjailijoiden tehtävä on nähdä puiston linnut vapaina. En tiedä, mitä muutakaan hyötyä meistä voisi olla. Meidän yhteiskuntakritiikkimme on voimatonta, ja siksi meidän on pidettävä kauneuden illuusioita yllä. Muuten ajaudumme sille yhdentekevälle tielle, jossa meistä tulee virpisalmia ja jyrkilehtoloita. Sillä tiellä herkkyytemme hukkuu sappeen, eikä ainoakaan lintu enää nouse lentoon.

Olen toiminut "vapaan kirjailijan" ammatissa kaksi vuotta ja kolme kuukautta. Sitä ennen tein kunnon töitä. Olin opettaja. Kävelin aamuisin töihin Turun Porthaninpuiston poikki ja katselin sen naakkoja ja rastaita välinpitämättömänä. Ne tekivät mitä linnut nyt tekevät, nokkivat viheraluetta ja pyrähtelivät edestakaisin. Siinä ei näyttänyt olevan paljoakaan mieltä, mutta ei se minua häirinnyt. Minulla oli muuta mietittävää ja vakaa maa jalkojeni alla.

Nyt kun olen siirtynyt kirjailijan työhön, siivekkäiden ongelmista on tullut toisella tavalla omiani. En halua romantisoida tätä ääliömäistä ammattia. Olen suhteellisuudentajuinen. Tiedän, etteivät kirjailijakunnan pessimistiset tunnot estä modernia Suomea kehittymästä yhä modernimmaksi Suomeksi. Mutta kollegoideni viimeaikaisia kannanottoja blogeista ja lehtien sivuilta seurattuani olen huolissani.

Jos meidän kykymme kuvitella asioita ja kaunistella niitä ehtyy, olemme matkalla yhä linnuttomampaan maahan.

hs.kulttuuri@hs.fi Kirjoittaja on kirjailija.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi