Kittaammeko bensaa?

Ennen maatilalla kasvoi viljaa, vihanneksia, yrttejä, puuta ja heinää. Siellä elivät ja kuolivat ihmisten lisäksi kana ja sika, nauta ja hevonen, vuohi ja lammas. Teurasjäte ja paska menivät kompostiin, eikä ollut jäteongelmaa. Aurinko- ja lihasvoimalla käyvän ruokasysteemin pyörittämiseen tarvittiin tietoa, silmää ja sydäntä.

Luontoa jäljittelevässä tuotannossa toisen jäte on toisen elanto. Kasvaminen ja kuoleminen on ketju, jossa energia saadaan auringosta, liki loputtomasta lähteestä. Kasvuainekset tulevat tuulesta, vedestä ja maaperästä. Rikas maaperä on kaiken pohja. Ravintokasvien, metsän ja eläinten vuorottelu rikastaa maaperää.

Nykypelto on monokulttuurinen. Siinä kasvaa vain yhtä kasvia. Siemenet tulevat pankista, eivätkä ne ole miltään seudulta kotoisin tai paikkaan sopivia. Vastustuskyky taudeille ja tuholaisille on ostettu myrkkypurkista: ruokaan suihkutetaan tankkerilasteittain öljyperäisiä kemikaaleja. Lisäksi suuri osa kasvusta on lannoitteesta, jonka vety otetaan uusiutumattomasta maakaasusta. Sato kylvetään, korjataan, käsitellään ja jaellaan kuluttajille dieselin voimalla. Maaperä köyhtyy.

Eläimet ruokitaan ja teurastetaan toisaalla. Kana ei näe aurinkoa, nurmea eikä toukkia – vain viljaa ja vitamiineja. Sika turpoaa keinolannoitetulla rypsillä, naudat viljalla ja väkirehulla. Typpipitoinen eläinjäte on ratkaisun sijasta ongelma.

Systeemiä pyörittävät suoritusportaaksi pakotettu viljelysväki ja teollisuuden logiikka. Ohjauksen suorittaa pörssi, ja voiman antaa hupeneva öljy. Koko show edellyttää silmien ja sydämen sulkemista.

Tämä on tehokkuutta. Silti Yhdysvalloissa jopa salaatinkasvatuksessa ruokakalorin tuottaminen kuluttaa yli kuusikymmentä kaloria fossiilisia polttoaineita. Luomutuotannossakin melkein saman verran. En usko, että EU:ssa ollaan moisesta tehokkuudesta paljon jäljessä.

Teollisuus ja kuluttaja tukehtuvat samaan pullaan. Halpa markettiruoka on illuusio, jonka todelliset kustannukset maksetaan tukiaisina, veroina, hoitokustannuksina ja yleisenä pahoinvointina.

Kun ostan ruokaa, jonka alkuperää en tiedä, tuen teollista ja monokulttuurista maataloutta – ja lapan kitusiini viime kädessä öljyä.

Helsingin Sanomat | hs.ruoka@sanoma.fi